Suomalaisia huolestuttavat kodin turvallisuudessa eniten vesivahingot, asuntomurrot ja tulipalot. Vuosittain näistä koituu satojen miljoonien eurojen vahingot. Turvayhtiö G4S tuo kodin turvallisuuteen hälyttimen, joka varoittaa murroista, vesivahingoista ja tulipaloista.
– Vaikka palovaroitin löytyykin jo melkein joka kodista, Suomessa on muihin Pohjoismaihin verrattuna vähän murtohälyttimiä ja kosteustunnistimia, kertoo G4S Suomen valvontapalveluista vastaava tuotepäällikkö Niila Ivari.
G4S Suomen uusi ratkaisu tuo helpotusta suomalaisia eniten huolettaviin kodin turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin. Vakuutusyhtiö Pohjolan Norstatilla vuonna 2012 teettämän kyselytutkimuksen mukaan 62 prosenttia suomalaisista on huolestunut vesivahingoista kotonaan. Myös murrot ja varkaudet sekä paloturvallisuus huolestuttavat suomalaisia.
– On ymmärrettävää, että vesivahingot ja paloturvallisuus huolestuttavat paljon. Pahimmillaan ne aiheuttavat kymmenien tuhansien eurojen vahingot. Murroista aiheutuu pienempiä vahinkoja, mutta rikoksen kohteeksi joutuminen voi olla henkisesti hyvin raskasta, Ivari kommentoi tutkimustuloksia.
G4S:n Kotiturva yhdistää murtohälytyksiin varoitukset kosteudesta ja savusta. Kotiturva antaa hälytyksen G4S:n palvelukeskukseen, josta päivystäjä ohjaa paikalle tarvittavan avun. Kotiturvaan on saatavilla asiakaskohtainen internet- ja mobiilisovellus, jonka avulla laitetta voi etäkäyttää.
– Teknologia on kehittynyt viime vuosina huomattavasti. Samalla kehittyneempien ratkaisujen hinnat ovat laskeneet ja tuoneet ne yhä useampien ulottuville, toteaa Ivari.
Satojen miljoonien korvaukset
Finanssialan keskusliiton tietojen mukaan vakuutusyhtiöt maksoivat palo- ja vesivahingoista vuonna 2011 korvauksia yli 380 miljoonaa euroa. Lisäksi kotivakuutuksista maksettiin murtokorvauksia yli 19 miljoonaa euroa.
– Jos pienellä kuukausikorvauksella voidaan ehkäistä edes pieni osa vahingoista, niin säästöt ovat huomattavat, Ivari toteaa.
Pelkästään vuonna 2011 Suomessa kirjattiin 38 000 vesivahinkoa, joista vakuutusyhtiöt maksoivat 162 miljoonaa euroa korvauksia. Asuntomurtoja tilastoidaan vuosittain yli 6 000.
Kun ajattelet omaa, perheesi ja kotisi turvallisuutta, niin mitkä seuraavista asioista huolestuttavat sinua? (N=953)
- Kodin vesivahingot 62 %
- Kodin turvallisuus murtoja, ilkivaltaa tai varkauksia ajatellen 59 %
- Kodin paloturvallisuus 58 %