Pian postiluukustasi putoava Suomen Kiinteistölehden tuore lokakuun numero kertoo, kuinka taloyhtiö voi kohentaa taloutta kasvamalla – kirjaimellisesti. Lisäkerros tai pari voi olla kannattava hanke, kunhan se toteutetaan viisaasti. Kerromme myös, miten energiankulutusta seurataan ja miten valitaan lamppu mallikirjosta ja merkintäviidakosta. Ullakolta voi löytyä aarrearkku Uusien asuntojen rakentaminen joko taloa korottamalla tai ottamalla ullakko asuinkäyttöön voi olla hyvä keino rahoittaa järeitä remontteja. Lisärakentaminen on kuitenkin vaativa hanke ja vaatii harkintaa ennen ryhtymistä. Tuomo Perälän laaja artikkelipaketti kertoo lisärakentamisen perusasioista ja onnistuneesta esimerkistä. Energiatalous on paitsi taloyhtiön taloudelle tärkeää, nykyisin myös yhteiskunnan vaatima tai ainakin painokkaasti toivoma asia. Mervi Ala-Prinkkilän artikkelissa energia-asiantuntija Tuomo Niemelä kertoo, miten remonttiin ryhdyttäessä optimoidaan toimenpiteiden energiatehokkuus ja kannattavuus. Kiinteistölehden jo perinteikäs ohjeistus taloyhtiön syystoimista täydentää kertomalla, miten kiinteistö säädetään ja testataan talvikuntoon. Osta asunto ja ryhdy vuokranantajaksi, kehottaa Suomen Vuokranantajat ry Paula Launosen artikkelissa. Kuten kaikkien hyvien ideoiden, myös tämän toteutus vaatii harkintaa ja perusasioiden tuntemusta, jota SVA:n asiantuntijat Mia Koro-Kanerva ja Olli Turunen jutussa jakavat. Muovi voi olla ikuista meressä ja kaatopaikalla. Talon putkistoissa se ei sitä ikävä kyllä ole. Reijo Holopaisen tietoisku kehottaa tutkiskelemaan kypsään ikään ehtineitä muoviputkia siinä missä rautaisiakin. Lamppuja on nykyisin sen seitsemää sorttia. Pakkausten merkinnät ovat hyödyllisiä, mutta samalla niin runsaita, että epätietoisuus valtaa joskus kaupassa mielen. Jukka Sirenin artikkeli avaa lamppujen lajeja ja pakkausmerkintöjen mystiikkaa. Pian on taas aika laatia taloyhtiölle talousarvio. Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero ja veroasiantuntija Juho Järvinen antavat ohjeita budjetin laatimiseen näinä epävarmoina aikoina. Lue Digilehti
↧