Piia Sormunen, Grandlund Consulting toimialajohtaja, on valittu Vuoden 2015 LVI-Naiseksi. Sormunen toimii aktiivisena alan kehittäjänä. Hän on tekniikan tohtori ja on toiminut nykytehtävänsä lisäksi monipuolisissa tehtävissä alalla, kehitysinsinööristä, ryhmäpäälliköstä alan opettajaksi. ”Sormusen ammattitaito pääsee meillä vahvasti esiin ja hänen osaamistaan arvostetaan paljon. Alamme tarvitsee osaavia naisia ja Piia on kehdottomasti sellainen”, Pekka Metsi Grandundin toimitusjohtaja kommentoi uudesta LVI naisesta. Sormunen kokee tärkeänä olla kehittämässä alan kilpailukykyä työnsä avulla. Hän tuo alalle uusia käytäntöjä sekä tuoreita tapoja saattaa osaamista yhteen. Erityisen tärkeäksi Sormunen kokee asiakas- ja käyttäjänäkökulman. Hän korostaa toiminnassaan myös digitalisaation mahdollisuuksia sekä kestävää kehitystä. Sormunen onkin tuonut käytäntöihin uusia toimintamalleja, kuten hänen käyttämä Big room –menetelmä, jonka avulla hän opettaa toimintaa tehostavia työpaja- ja fasilitointimenetelmiä perinteikkäällä rakentamisen alalla. Työskentelyn avulla saadaan yhteistyötä hankkeen eri osapuolien avulla ja näin vahvistetaan ihmisten johtamista. Grandlund Oy on teknisellä alalla poikkeuksellinen yritys, jossa johtoryhmästä 75% on naisia.
↧