Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Hypon reaktio: Kitulias inflaatio ”uusi normaali”?

$
0
0
Suomi horjuu yhä deflaation rajamailla. Osin hintojen laskussa on mukana ”hyvää deflaatiota”. Öljyn hinnan romahdus entistä runsaamman tarjonnan ansiosta piristää Suomen talouskasvua. Öljyn hinta valahti perjantaina matalimmalle tasolle vuoden 2009 alun jälkeen, kun Iran ilmoitti lisäävänsä öljyntuotantoa. – Yleisesti nollan tuntumassa pyörivä inflaatio tukee ostovoimaa hetkellisesti, mutta näivettää talouskehitystä levitessään laajemmalti kansantalouteen ja eri toimijoiden odotuksiin. Etenkin asuntomarkkinoille deflaatiokierre ja siihen liittyvä vaisu palkkakehitys olisi vaarallinen yhdistelmä. Hintavakaudesta vastaava Euroopan Keskuspankki (EKP) jatkaa kuitenkin yhä ”liian vähän, liian myöhään” -linjallaan, minkä johdosta markkinoiden inflaatio-odotukset ovatkin jälleen heikentyneet. Edessä näyttää olevan kituliaan inflaation ja kohonneen työttömyyden vuosikymmen, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus varoittaa. Tilastokeskus kertoi kuluttajahintaindeksin laskeneen 0,2 prosenttia marraskuussa. Eurostat kertoi inflaation jääneen euroalueella 0,1 prosenttiin. Veron muutoksista puhdistettu inflaatio sai arvokseen Suomessa -0.5 prosenttia. Brotherus ennakoi, että Suomella on edessä nollan tuntumassa oleva inflaatiokehitys useaksi vuodeksi eteenpäin. Viennin vaatimat muuta euroaluetta pienemmät palkankorotukset pitävät hinnat kurissa. Suomen hintakilpailukyvyn korjaantumista ja koko euroalueen taloutta helpottaisi rutkasti euroalueen inflaatiovauhdin nouseminen kohti EKP:n mandaatin mukaista 2 prosentin vauhtia. Valitettavasti keskuspankin johtokunnan yhtenäisyys natisee, eikä uusia toimia ole syytä odottaa lyhyellä aikavälillä.    

Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles