Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Joulukalenteri-ikkuna ihastuttaa

$
0
0
Helsingin Pikku-Huopalahdessa Paciuksenkaari 12 kerhohuoneen ikkunaa koristaa toista joulua joulukalenteri-ikkuna. Idea kalenteri-ikkunasta kehittyi reilu vuosi sitten. Viiden aktiivisen asukkaan avulla ja ideoilla seutua koristaa ainutlaatuinen joulukalenteri. —Ideoita vain tulee jostain. Olemme ideoineet tätä yhdessä ja ensi vuoden teematkin ovat jo hahmottuneet aika hyvin, toteaa Tiina Laitinen, joka on yksi puuhanaisista. Alueella on paljon lapsia ja nuoria, joita ikkuna kiinnostaa. —Myös koiranulkoiluttajat tulevat illalla kuikuilemaan, joko seuraavan päivän luukku olisi valmis, Tarja Kesä-Heino naurahtaa. Oivaltamisen iloa ja yhteisöllisyyttä Kaikki luukuista löytyvät asetelmat kootaan yhdessä omista tavaroista. Välillä luukun asetelma syntyy kerralla, välillä pitää vähän mallata uudestaan. Muitakin asukkaita on houkuteltu mukaan, mutta toistaiseksi innostusta ei ole muista löytynyt. —Huoneistoja meillä on yli 80, mutta vain me A-rapun asukkaat olemme tästä olleet aktiivisia, Liisamaria Palmroth kertoo. Tiina, Tarja ja Liisamaria ovat kaikki samaa mieltä siitä, että kalenterin kokoaminen tuo oivaltamisen elämyksiä ja iloa. —Se on hieno tunne, kun saa ahaa-elämyksen, näinhän se meneekin, naiset toteavat. Taloyhtiössä on myös joka toinen keskiviikko järjestettävä Kierrätys-keskiviikko kerhohuoneessa, jonne asukkaat saavat tuoda tavaroita ja hakea veloituksetta itselleen tarpeellista tavaraa.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles