Isännöinnin Auktorisointi ISA ry alkaa myöntää henkilökohtaisia Auktorisoitu isännöitsijä -nimikkeitä. Hakujärjestelmä aukeaa tänään. Auktorisoitu isännöitsijä on alalle koulutettu ja kokenut isännöinnin ammattilainen. Hän sitoutuu itsensä jatkuvaan kehittämiseen ja noudattamaan isännöinnin eettisiä ohjeita. Auktorisoinnin vähimmäisvaatimuksina on kolmen vuoden työkokemus sekä isännöintialan peruskoulutus ja laaja projektikokemus. Lisäksi hakijan on läpäistävä laki- ja säädösosaamista mittaava tentti. – Ensimmäinen tentti järjestetään 1.2.2016. Järjestämme tenttejä kysynnän mukaan, kertoo ISA ry:n asiamies Kaisa Leiwo. Isännöitsijän opiskeltava jatkuvasti Auktorisoitu isännöitsijä pitää osaamisensa ajan tasalla ja raportoi siitä kolmen vuoden välein ISA ry:lle. Auktorisointi on voimassa kuusi vuotta, jonka jälkeen isännöitsijän on läpäistävä tentti uudestaan. Isännöintiyrityksille isännöitsijöiden auktorisointi toimii henkilökunnan osaamisen hallinnan ja kehittämisen työkaluna. Aloitteleville isännöitsijöille pätevyysvaatimukset näyttävät tavoitteen, jota kohti he voivat kehittää osaamistaan. Ensimmäisiä nimityksiä voidaan odottaa kevään kuluessa. Lista auktorisoiduista isännöitsijöistä löytyy jatkossa ISA ry:n nettisivuilta. Isännöinnin Auktorisointi ISA ry:llä on pitkä kokemus isännöintialan yritysten ja henkilöiden auktorisoinnista. Yhdistyksen taustalla ovat Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto. Uuden auktorisoinnin kriteerejä ja järjestelmän toimintaperiaatteita valmisteli kaksi työryhmää, joihin kuului Isännöintiliiton, Kiinteistöliiton, Isännöinnin auktorisointi ISA ry:n, oikeusministeriön, alan palveluntarjoajien sekä kouluttajien edustajia. Auktorisointia haetaan sähköisellä lomakkeella.
↧