Yksityiset vuokranantajat painottavat, ettei vuokra-asuntojen kysynnän kasvusta seuraa suoraan vuokratuottojen kasvua. Pellervon taloustutkimus ennustaa hoitokulujen nousevan 4,5 prosenttia vuodessa vuoteen 2019 asti. Käytännössä hoitokulujen nousu leikkaa vuokratuottojen kasvua. Tämä kehitys syö vuokratuottoja ja vuokraamisen kannattavuutta. Suomen Vuokranantajat ry:n tekemän kyselyn mukaan 55 prosenttia yksityisistä vuokranantajista ei nosta vuokraa vuosittain. Yli puolet vuokranantajista ei myöskään tee tasokorotuksia vuokriin. -Hoitovastikkeet nousevat, mutta silti iso osa yksityisistä vuokranantajista pidättäytyy vuokrankorotuksista. Tämä omalta osaltaan vaikuttaa myös siihen, etteivät tuotot nouse. Jotta yksityisten vuokranantajien toimintaedellytykset säilyisivät, on hoitokulujen nousu saatava pysähtymään, Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva alleviivaa. Asuntosijoittamisen pitää pysyä kannattavana sijoitusmuotona, jotta ihmiset laittavat pääomia sekä säästöjään asuntoihin. Yksityiset vuokranantajat omistavat 2/3 vapaarahoitteisesta vuokra-asuntokannasta.
↧