Hämeen Laaturemontti ostaa Nesco-konsernin koko osakekannan 29.1.2016 allekirjoitetussa yrityskaupassa. Syntyvässä kokonaisuudessa yhdistyvät kaksi oman alansa markkinajohtajaa: Hämeen Laaturemontti on Suomen suurin kattoremonttiyritys ja Nesco-konsernin Vesivek on Suomen johtava sadevesijärjestelmien ja kattoturvatuotteiden myynti- ja asennusorganisaatio. Hämeen Laaturemontin toimitusjohtaja Kimmo Riihimäki kertoo yrityskaupan taustoista: – Vesivekillä on lähes tuplasti enemmän toimipisteitä kuin Laaturemontilla, mikä tuo meille uusia laajenemismahdollisuuksia. Laaturemontin toiminta Ruotsissa avaa myös Vesivek- tuotteille aivan uudet markkinat. Nesco-konsernin toimitusjohtaja Esa Mäki näkee yritysjärjestelyssä vahvoja etuja: – Vesivek-ketjumme ja -konseptimme on kasvanut maanlaajuiseksi, mutta tähänastisella palveluvalikoimallamme kasvun rajat alkoivat lähestyä. Esimerkiksi hyvin käynnistyneen huoltotoimintamme lisäksi voimme nyt tarjota myös kattoremontteja konsernin sisältä. Tavoitamme aivan uusia asiakasryhmiä. Laaturemontin avulla tuotteemme ja palvelumme pääsevät aivan uusille markkina-alueille. Uusi kokonaisuus työllistää yli 500 kotimaista rakennusalan ammattilaista. Kaupan toteuttaminen vaatii vielä kilpailuviranomaisen hyväksynnän. Hämeen Laaturemontti Oy on kattoremontteihin erikoistunut yritys, joka teki yli 3600 kattoremonttia vuonna 2015. Yritys on nyt laajentunut myös Ruotsiin. Pääomistaja on kotimaisen sijoitusyhtiö Sentica Partnersin hallinnoima rahasto. Suomen Asiakastieto Oy valitsi Hämeen Laaturemontin vuonna 2015 Suomen vahvimmaksi yritykseksi.
↧