Digitan antennitelevisioiden lähetysverkossa tehdään helmikuussa taajuusmuutoksia Jyväskylän sekä Forssan ja Hämeenlinnan alueilla. Muutokset vaativat korjauksia taloyhtiöiden yhteisantennijärjestelmiin. Antennitelevisioverkon lähetystaajuus muuttuu Forssan ja Hämeenlinnan seudut kattavalla Tammelan päälähetysasemalla 11.2.2016 ja Jyväskylän päälähetinasemalla 18.2.2016. Nykyisen taajuuden rinnakkaislähetys päättyy Tammelassa 14.3 ja Jyväskylässä 21.3. Jos taloyhtiöiden ja muiden yhteisantennikiinteistöjen antennivahvistimia ei viritetä tähän mennessä uudelleen, häviää televisiokuva näkyvistä. Äänekoskelaisen antenniurakoitsija Pasi Liimataisen mukaan antennijärjestelmän vahvistimien viritys pitää jättää käytännössä ammattilaisille. Joissakin tapauksissa laitteita voidaan joutua myös uusimaan. Tästä syystä kiinteistön yhteisantennijärjestelmä olisi syytä tarkastuttaa jo etukäteen, jotta mahdollisesti tarvittavat uudet laitteet ehditään hankkia ajoissa. – Taajuuksien muuttuessa ammattitaitoisia asentajia ei tule millään riittämään joka paikkaan. Taloyhtiöt, jotka heräävät muutokseen vasta ruudun pimettyä, joutuvat luonnollisesti jonon perälle, Liimatainen toteaa. Ongelmien välttämiseksi kaikkien isännöitsijöiden kannattaa ottaa yhteyttä antenniurakoitsijoihin pikimmiten. Omakotitaloissa riittää yleensä pelkkä kanavien uudelleen virittäminen televisioon tai digiboksiin taajuusmuutosten jälkeen. Lisätietoa SANT ry:n ja Digitan sivuilta.
↧