Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Kiinteistöliiton liittokokous kalakukkojen kaupungissa

$
0
0
Suomen Kiinteistöliitto piti liittokokouksensa Kuopiossa lauantaina 9. huhtikuuta. Kokouksen ja sen perjantaina pidetyn mielenkiintoisen seminaariosuuden järjestelyistä vastasi Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys. Kokousväki tutustui seminaariaiheiden lisäksi Kuopion korttelimuseon ”Paras paikka asua” -näyttelyyn, joka pohjautui kiinteistöyhdistyksen 120-vuotisjuhlaansa varten keräämään aineistoon. Kiinteistöliiton puheenjohtajana jatkaa pitkän linjan asuntovaikuttaja, rahoitusneuvos Matti Inha. Varapuheenjohtajiksi valittiin toimitusjohtaja Pertti Satopää Varsinais-Suomesta, ekonomi Olavi Merikanto Uudeltamaalta sekä uutena toimitusjohtaja Harri Järvenpää Pirkanmaalta. Kuopiossa 9.4.2016 pidetyssä liittokokouksessa olivat edustettuna yhtä lukuunottamatta kaikki Kiinteistöliiton jäsenyhdistykset. Vaalitoimikunnan esityksen mukaisesti Kiinteistöliiton hallituksen jäseneksi liiton varapuheenjohtajaksi valitun Harri Järvenpään jäljellä olevaksi toimikaudeksi valittiin projektipäällikkö Anja Pujola Pirkanmaalta. Hallituksen jäseniksi kaksivuotiselle kaudelle valittiin: Heikonen Juhana, arkkitehti (SAFA), Uusimaa Heiliö Janne, riskienhallintajohtaja, Kaakkois-Suomi Hyvärinen Veijo, toimitusjohtaja, Itä-Suomi Kalliola Jukka, kenttäpäällikkö, Pohjanmaa Lappalainen Timo, isännöitsijä, Itä-Suomi Lehtinen Jouni, pankinjohtaja, Suomen Vuokranantajat Niemelä Mauri, toimitusjohtaja, Pohjois-Suomi Niskanen Mikko, toimitusjohtaja, Pirkanmaa Riekkola Matti, toimitusjohtaja, Kanta-Häme Selkälä Pertti, toimitusjohtaja, Uusimaa Uusia hallituksen jäseniä ovat Jukka Kalliola, Mauri Niemelä, Anja Pujola ja Pertti Selkälä. Hallituksen kokoonpano kokonaisuudessaan sekä työvaliokunnan jäsenet ovat nähtävissä Kiinteistöliiton sivuilla osoitteessa: www.kiinteistoliitto.fi/hallitus Liittokokous nimesi myös vaalitoimikunnan valmistelemaan vuoden 2017 liittokokouksen henkilövalintoja. Vaalitoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Juhani Ruskeepää sekä jäseniksi Antti Arjanne Suomen Vuokranantajista, Marjatta Välimaa Pirkanmaalta, Reijo Kauhanen Kaakkois-Suomesta, Hannu Katajamäki Päijät-Hämeestä, Allan Pulkkinen Itä-Suomesta, Jarmo Ullakonoja Varsinais-Suomesta ja Pentti Vähäkuopus Uudeltamaalta.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles