Muovimattopinnoitteisten lattioiden yleinen korjausmenetelmä ei välttämättä poista sisäilmaongelmia, kertoo TkL Pertti Metiäisen tuore seurantatutkimus. Lattiarakenteista johtuvat sisäilmaongelmat voitaisiin helpoiten estää jo rakentamisvaiheessa. Vaurioituneiden lattiarakenteiden aiheuttamiin sisäilmaongelmiin havahduttiin Suomessa 2000-luvun taitteessa. Tuolloin etenkin muovimatoista aiheutuviin ongelmiin kehitetyn korjaustavan tehokkuutta on selvitetty pitkäaikaistutkimuksella. Tulosten mukaan korjaustapa ei ole riittävän tehokas poistamaan kaikkia haitallisia yhdisteitä sisäilmasta. Lattiarakenteista johtuvat sisäilmaongelmat voitaisiin helpoiten estää jo rakentamisvaiheessa. TkL Pertti Metiäinen on tutkinut asuinrakennusten vaurioituneista lattiarakenteista johtuvia sisäilmaongelmia vuosien ajan. Lattiarakenteiden aiheuttamat sisäilmaongelmat ovat yleisiä rakennuksissa, joissa lattioiden pintamateriaalina suositaan muovimattoa sen edullisuuden ja helppohoitoisuuden vuoksi. Ilmiön yleistyessä 1990-luvulla syyksi todettiin useissa tapauksissa heikkolaatuinen muovimatto, jossa pehmittimenä oli käytetty TXIB-nimistä yhdistettä. Sittemmin yhdisteen käytöstä luovuttiin ja siirryttiin käyttämään DEHP-ftalaattia. ”Ftalaatti on puolestaan osoittautunut erittäin araksi betonisen lattialaatan emäksiselle kosteudelle. Jos muovimaton alla oleva betonilaatta jää kosteaksi, tapahtuu reaktio, jossa syntyy haitallisia kemiallisia yhdisteitä. Yhdisteet leviävät sisäilmaan ja aiheuttavat oireita”, Metiäinen selventää. Uusia tapauksia ilmenee Metiäisen mukaan muutamia kymmeniä vuosittain. Vaurioituneiden lattiarakenteiden korjauksissa on jo pitkään käytetty menetelmää, jossa vanha muovimatto ja liima poistetaan, lattiaa lämmitetään ja ilmanvaihtoa tehostetaan. Näin on pyritty nopeuttamaan sisäilmaoireilua aiheuttavien haitallisten yhdisteiden poistumista betonilaatasta. Pinnoitus vain kuivalle betonille Korjaustavan tehokkuutta on selvitetty Pertti Metiäisen pitkäaikaistutkimuksella1), jonka kohteena olivat 2000-luvun taitteessa tutkitut ja käytössä olevaa menetelmää hyödyntäen korjatut asuinrakennukset. Tulosten mukaan nykyinen korjausmenetelmä vähentää tehokkaasti muovimattojen TXIB-pehmittimestä johtuvia päästöjä. Sen sijaan betonilaatan kosteuden ja ftalaattien hajoamisen seurauksena syntyvien yhdisteiden poistamiseen menetelmä ei ole riittävä. ”Pitoisuudet alenivat jonkin verran, mutta suurimmassa osassa tutkimuskohteista ne ylittivät edelleen sosiaali- ja terveysministeriön uudessa asumisterveysasetuksessa annetut toimenpiderajat”, Metiäinen toteaa. ”Tutkimus toi kaivattua tietoa korjausmenetelmän toimivuudesta. Ongelma ei ole vähäpätöinen, sillä vaurioituneista lattiarakenteista aiheutuvien kemikaalialtistusten on todettu lisäävän esimerkiksi astman riskiä”, yli-insinööri Katja Outinen ympäristöministeriöstä sanoo. Ympäristöministeriön koordinoima Kosteus- ja hometalkoot -ohjelma rahoitti Pertti Metiäisen tekemään väitöskirjatutkimukseen liittyvän osatutkimuksen. Metiäisen mukaan paras ja varmin tapa ongelman ehkäisyyn on rakentamisen toimintatapojen ja ohjeistusten muuttaminen. ”Tärkeintä on varmistaa, että betonilaatta on riittävän kuiva sitä pinnoitettaessa. Uusimman tiedon valossa ftalaatit saattavat hajota vielä 75 prosentin kosteudessa, kun rakentamisen ohjeistuksissa betonilaatan pinnoittamisen tavoitekosteudeksi annetaan 85 prosenttia.” Toinen keino ongelman ennaltaehkäisyyn voisi olla matala-alkalisen tasoitteen käyttö betonilaatan päällä, mistä on saatu positiivisia kokemuksia muun muassa Ruotsista. ”Vaikka betonilaatan kosteus on ollut pinnoitettaessa suurempi, ovat haitalliset päästöt jääneet vähäisemmiksi. Tästä voisi olla etua myös rakentamiselle, kun betonilaattaa ei tarvitsisi kuivattaa yhtä pitkään kuin nykyisin”, Metiäinen arvioi. 1)Korjattujen lattiarakenteiden pitkäaikaisseurannan kohteena olivat vuosina 1999 – 2000 tutkitut kohde- ja verrokkiasuinrakennukset, joista oli tiedossa alkuperäiset haihtuvien orgaanisten yhdisteiden pitoisuudet sisäilmassa ennen korjauksia ja niiden jälkeen. Pitkäaikaisseurannassa selvitettiin korjattujen kohteiden tilanne noin 12–15 vuotta korjausten jälkeen.
↧