Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Rakennusala torjuu yhdessä harmaata taloutta

$
0
0

Luotettava Laatutyömaa on rakennusalan eri osapuolten hanke, jossa on koottu yhteen rakennusalalla käytössä olevia työkaluja ja hyviä käytäntöjä harmaan talouden torjuntaan, vastuulliseen toimintaan ja laadun hallintaan. Se on yksi osoitus siitä, miten rakennusala Suomessa vastaa hallituksen harmaan talouden torjuntaohjelmaan.

”On kansainvälisesti ainutlaatuista, että kaikki alan eri osapuolet on saatu saman pöydän ääreen. Hankkeessa ovat mukana tilaajat, rakennuttajat, toteuttajat, työntekijät ja viranomaiset”, sanoo ylitarkastaja Pekka Muinonen Verohallinnon Verotarkastuksen ohjaus- ja kehittämisyksiköstä.

Suomi on Pekka Muinosen mukaan harmaan talouden torjunnassa kärkimaita Euroopassa. Lisäksi Suomi on ainoa EU-maa, jossa rakennusala on itse ryhtynyt torjumaan harmaata taloutta. Rakennusalan aktiivisuus on merkittävää myös muihin toimialoihin verrattuna.

Hanke tarjoaa käytännönläheisiä työkaluja rakennusalan toimijoiden käyttöön. ”Lähtökohtana on ollut pienentää juhlapuheiden ja käytännön välistä kuilua. Meille on tärkeää, että työmaalla toimitaan vastuullisesti eli mm. työturvallisuudesta huolehditaan, työehtoja noudatetaan ja työstä maksetaan asianmukaista palkkaa”, sanoo rakennuttamisjohtaja Risto Mykkänen Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ATT:ltä, joka on hankkeen ensimmäisen pilottikohteen Heka Jätkäsaari Kap Hornin katu 3:n rakennuttaja.

”Pilotti on ollut hyvä tapa harjoitella käytännössä mm. tulevia tiedonantovelvollisuuksia. Tänä aikana olemme ottaneet käyttöön veronumerot ja sähköisen kulunvalvonnan, ja myös työmaan urakkatietoja toimitetaan kuukausittain Verohallinnolle”, kertoo vastaava mestari Mikko Kääriäinen NCC Rakennus Oy:stä.

Hankkeen kantava ajatus on, että hallitulla prosessilla päästään hyvään lopputulokseen. ”Prosessin laatu lisää myös lopputuotteen laatua. Laadukkaasti ja oikein toimiminen on myös taloudellisesti kannattavaa”, sanoo Rakentamisen Laatu RALA ry:n toiminnanjohtaja Tuula Råman. ”Hankkeessa ala yhteisesti opettelee ja hioo näitä asioita, ja tavoite on, että niistä muodostuu alan standardi.”

Saadakseen Luotettava Laatutyömaa -nimikkeen

  • työmaan urakkatiedoista lähetetään säännöllisesti ilmoitus Verohallinnolle
  • työmaalla on käytössä sähköinen kulunvalvonta
  • mikään työmaalla toimiva työnantajayritys ei ole Rakennusliiton saartolistalla
  • työmaalla huolehditaan työturvallisuudesta
  • työmaan kaikki toimittajat ovat RALA-päteviä tai vähintään kuuluvat Luotettava Kumppani -ohjelmaan ja
  • hankkeessa käytetään RALA-projektipalautetta.

Luotettava Laatutyömaa -hankkeessa ovat mukana Rakentamisen Laatu RALA ry, Suomen Tilaajavastuu Oy, Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry, Rakennusteollisuus RT ry ja Rakennusliitto.

Rakentamisen Laatu RALA ry on kiinteistö- ja rakennusalan järjestöjen perustama toimija, jonka tavoitteena on parantaa rakentamisen laadun ja terveen kilpailun edellytyksiä. RALA kerää ja ylläpitää tietoa alan yrityksistä, arvioi niitä ja antaa niille pätevyyksiä ja luokituksia. RALAn palveluita ovat RALA-pätevyys, RALA-sertifiointi, RALA-projektipalaute ja Luotettava Laatutyömaa.

Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ATT rakennuttaa Helsinkiin kohtuuhintaisia vuokra-, asumisoikeus- ja hitas-omistusasuntoja sekä sääntelemättömiä omistusasuntoja kaupungin asettamien tavoitteiden mukaisesti. Uudistuotannon lisäksi ATT peruskorjaa kaupunkikonsernin omistamia asuntoja.

NCC on yksi Pohjoismaiden johtavista rakennus- ja kiinteistökehitysyrityksistä. Sen vuosittainen liikevaihto on n. 6,6 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 18 000. NCC-yhtiöitä Suomessa ovat NCC Rakennus Oy, NCC Asuminen, NCC Property Development Oy ja NCC Roads Oy. NCC-yhtiöiden vuotuinen liikevaihto Suomessa on lähes miljardi euroa ja henkilöstömäärä noin 2 900.

Verohallinto kerää suurimman osan Suomen veroista ja veronluonteisista maksuista. Ennakoiva ohjaus, hyvä palvelu ja uskottava verovalvonta turvaavat verotulojen kertymisen mahdollisimman täysimääräisinä. Tavoitteena on saada asiakkaat toimimaan omatoimisesti ja oikein.

Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan yritysten elinkeinopoliittisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja. RT-liittoyhteisöön kuuluvat keskusliitto ja viisi toimialaa: Talonrakennus, Rakennustuoteteollisuus, Infra, LVI-tekninen urakointi ja Pinta.

Suomen Tilaajavastuu Oy tarjoaa tarvittavat palvelut sekä tilaajavastuulain että veronumerolain noudattamista varten. Suomen Tilaajavastuu Oy:n tuoteperheeseen kuuluvat Tilaajavastuu.fi-, Korjausurakka.fi- ja Veronumero.fi-palvelut.

Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset. Jäsenemme ovat asuntojen, toimitilojen ja infrastruktuurin omistajia, rakennuttajia ja käyttäjiä tai näiden ammattimaisia edustajia. He varmistavat, että Suomessa on tilaa hyvälle elämälle.

Rakennusliitto on noin 85 000 jäsenen ammattiliitto, johon kuuluvat Suomessa erilaisia rakennusalan töitä tekevät henkilöt. Rakennusliitto solmii rakennusalojen yleissitovat työehtosopimukset sekä valvoo niiden noudattamista suomalaisilla rakennusalan työpaikoilla ja rakennusteollisuudessa.

Pilottikohde:

Kantakaupungin Kiinteistöt Oy / ATT / KOY Kap Hornin katu, Jätkäsaari

  • Asuinpinta-ala 4 789 asm²
  • Rakennuksessa on 73 vuokra-asuntoa, joiden keskipinta-ala on 65,7 m²
  • Asunnoista 5 on satelliittiasuntoja viereisessä korttelissa olevalle kehitysvammaisten palvelukodille
  • Liiketilan kerrosala 145,5 m²
  • Sisä- ja ulkopuolisten töiden valmistumisaika on 30.6.2013 mennessä
  • Asuntojen rakennuskustannukset ovat 3 168 euroa/asm²
  • Tilaaja: Helsingin kaupungin asunnot Oy
  • Rakennuttaja: Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ATT
  • Pääurakoitsija: NCC Rakennus Oy
  • Arkkitehti: Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit Oy

Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles