Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrin mukaan joka toisessa taloyhtiössä on menossa korjausrakentamishanke. Korjausrakentamisen määrä on lisääntynyt viime vuosina tasaisesti. Suomen Vuokranantajien mielestä korjausrakentamista tarvitaan, jotta asuntokanta saadaan pidettyä kunnossa. Asiassa on kuitenkin toinenkin puoli: korjausrakentamisen määrä ja hoitokulujen kasvu väistämättä syö asuntosijoittamisen tuottoja. Asia nousi esille Suomen Vuokranantajien 9.5.2016 pidetyssä vuosikokouksessa. -Korjausrakentaminen on äärimmäisen tärkeää ja työllistävää, mutta erityisesti yksityiselle vuokranantajalle saattaa tulla tilanne, että hanke syö vuokranantajien tuottoja pahimmillaan moneksi vuodeksi. Tämä vähentää asuntosijoittamisen kiinnostusta suhteessa muihin sijoitusmuotoihin. Tilastokeskuksen mukaan yksityinen vuokranantaja omistaa keskimäärin 1,4 vuokra-asuntoa ja on aivan tavallinen palkansaaja tai eläkeläinen, muistuttaa Suomen Vuokranantajien puheenjohtaja Jouni Lehtinen. Pääomaverokantaa on korotettu viime vuosina merkittävästi, mikä on entisestään syönyt vuokratuottoja. Ylivoimaisesti suurin osa toimii vuokranantajana yksityishenkilönä ja pääomatuloveron kiristys on osunut myös vuokranantajiin. -Pitää muistaa, että verorasituksen lisääntyminen, hoitokulujen kasvu ja edelleen kasvussa oleva korjaus- ja remontointitarve on nollannut vuokratuottojen nousun. Vuokratuotoista on rahoitettava kaikki kulut, sanoo Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva. Suomen Vuokranantajien näkemyksen mukaan asuntosijoittajat ovat pitäneet rakentamisen pyörät pyörimässä. Mitä enemmän on vuokraustoimintaa tekeviä vuokranantajia, sitä enemmän on tarjolla asuntoja. Asuntosijoittajat ovat merkittävässä roolissa, kun asumisen kysyntään vastataan erityisesti kaupunkiseuduilla. -Sipilän hallituksen pitää mahdollisimman pian toteuttaa hallitusohjelmaan kirjattu sijoitusmuotojen neutraliteettiselvitys. Selvityksen tekeminen on tärkeää, jotta eri sijoitusmuotojen vertailtavuus on mahdollista ja veropolitiikkaa voidaan kehittää. Asuntosijoittamisen kannattavuudesta on pidettävä huolta, jotta asuntorakentaminen jatkuisi myönteisesti. Korkojen noustessa asuntosijoittamisen kannattavuus laskee, mikä muuttaa alaa merkittävästi, toiminnanjohtaja Koro-Kanerva huomauttaa. -Veroratkaisuilla pitää kannustaa asuntosijoittamiseen esimerkiksi pienten yksityisten vuokranantajien pääomatuloverojen keventämisellä. Pienille vuokratuloille pitää saada oma matalampi pääomatuloverokanta. Tämä olisi paras tapa lisätä asuntosijoittamisen kannattavuutta, asuntotarjontaa ja se myös tehokkaimmin hillitsisi vuokrien nousua. Kasvollisen suomalaisen omistajuuden lisääminen on kannatettava asia, alleviivaa puheenjohtaja Lehtinen. Suomen Vuokranantajien vuosikokous teki henkilövalintoja Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen vuokranantajien etujärjestö. Järjestö edistää vuokranantajien asiaa ja tarjoaa Suomen parasta asiantuntijatietoa vuokrauksesta ja asuntosijoittamisesta. Suomen Vuokranantajien vuosikokous pidettiin Helsingissä. Suomen Vuokranantajien puheenjohtajana valittiin jatkamaan Jouni Lehtinen. Uudeksi jäseneksi hallitukseen valittiin Katja Pesonen. Erovuorossa olleet Olli Turunen ja Jenni Witikkala uusivat paikkansa hallituksessa. Varapuheenjohtajana jatkaa Pertti Varakas ja muina hallituksen jäseninä jatkavat Jarmo Poussa, Ilkka Lehdonmäki, Jaana Korpi, Paavo Marttila, Timo Metsola, Antti Mykkänen ja Tommi Rytkönen. -Suomen Vuokranantajat on viime vuosina kasvanut yli kymmenen prosentin vuosivauhtia ja vakiinnuttanut asemansa yksityisten vuokranantajien edunvalvontajärjestönä. Vuokranantajien etujärjestöön kannattaa liittyä kaikkien asuntosijoittajien ja asuntosijoittamisen aloittamista suunnittelevien. Verkostoituminen on päivän sana myös vuokranantajien keskuudessa, kannustaa Vuokranantajien puheenjohtaja Jouni Lehtinen.
↧