Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Putkiremontti tulossa – mitä asunnonostajan kannattaa ottaa huomioon?

$
0
0
Kannattaako ostaa asunto, johon on lähivuosina tulossa putkiremontti? Kuinka helppoa tulevan remontin kustannusten arviointi on? Mitä asioita täytyy ottaa huomioon kaupantekoa pohtiessaan? Huom!-kiinteistönvälitysketju kertoo mahdollisuuksista ja vaaran paikoista. Putkiremontti on yleisimpiä, laajimpia ja kalliimpia taloyhtiöön tehtäviä remontteja. Isännöintiliiton mukaan putkiremonttien määrä tulee vähintään kaksinkertaistumaan seuraavan 10 vuoden aikana. Samalla alueella on usein samanikäistä talokantaa, joten putkiremontit tuntuvat valtaavan kokonaisia asuinalueita kerrallaan. Tällä hetkellä remontoidaan taloja, joihin putket on asennettu 60–70-luvulla. Kannattaako ostaa asunto, johon on putkiremontti tuloillaan? Paljon riippuu siitä, mitä asunnonostaja suunnittelee uudelle asunnolle tekevänsä. Jos aikoo tehdä isompaa remonttia putkiremontin yhteydessä, osto voi olla taloudellisesti järkevä idea. Tällöin kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan, kuinka pitkään on valmis odottamaan remonttia – vanhojen märkätilojen kanssa voi joutua asumaan vuosia. Jos haluaa tehdä täysremontin heti muuttaessa, on tuleva putkiremontti otettava huomioon. ”Jos haluaa remontoida asuntoa heti, suosittelen ottamaan remonttiin mukaan valvojan, joka osaa ennakoida putkiremontin tarpeita ja tietää tarkkaan, millaisia valmiuksia tulevaa putkiremonttia varten on hyvä jättää”, vinkkaa Huomin osakasvälittäjänä pääkaupunkiseudulla toimiva Maarit Vesa. Lisäksi täytyy toki miettiä, kuinka paljon putkiremontti vaikuttaa asumismukavuuteen, ja voiko asunnossa ylipäätään asua remontin aikana. ”Asunnon myyntiä suunnittelevan on puolestaan tärkeä ymmärtää, ettei tuleva putkiremontti ole myynnin este, vaikka moni näin luulee”, Vesa toteaa. ”Toki tuleva putkiremontti näkyy myyntihinnassa, mutta kuluja se aiheuttaa joka tapauksessa. Matalampi hinta saattaa houkutella lisää ostajaehdokkaita.” Miten kustannuksia voi arvioida? Putkiremontista koituvien kustannusten arviointi voi olla haastavaa ja hintahaarukka on valtava. Isännöintiliiton tilastojen mukaan perinteisellä menetelmällä toteutetun putkiremontin keskiarvohinta koko maassa on 789 euroa /neliömetri. ”Kokemukseni mukaan neliöhinta vaihtelee 700–900 euron välillä, mutta olen nähnyt projekteja, joissa neliöhinta nousi jopa 1700 euroon, mutta sellaisiakin, joissa se pysyi 350 eurossa. Jos tehdään lisäksi kaapelointia tai sähkötöitä, neliöhintaan tulee helposti 100–150 euroa lisää. Vanhoissa taloissa voi lisäksi tulla kalliita yllätyksiä”, Vesa kertoo. Putkiston kunnosta täytyy ehdottomasti ottaa selvää jo ostotilanteessa, ja se onnistuu parhaiten keskustelemalla isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan kanssa. Mikäli remontti on tulossa vasta vuosien kuluttua, voi olla vaikeaa saada tarvittavia tietoja ennen asunnon ostoa. Ilman valmista hankesuunnitelmaa kustannukset on arvioitava keskiarviohintojen turvin, ja tällöin kannattaa laskea hieman yläkanttiin välttyäkseen ikäviltä yllätyksiltä. Kiinteistönvälittäjiltä saa apua kustannusten arviointiin tilastojen ja kokemuksen ansiosta. He pyrkivät pysymään tilanteen tasalla hallituksen puheenjohtajan ja isännöitsijän kautta, ja tuntevat usein talojen historiaa. ”Putkiremontin kustannusten kurissa pysymiseksi tärkeintä on taloyhtiön hallituksen hyvä hallitustyöskentely. Mikäli hallituksesta ei löydy vaadittua osaamista, on käytettävä ulkopuolista asiantuntijaa. Näin voi säästyä huikeita summia rahaa. Jos omistamaasi asuntoon on suunnitteilla putkiremontti, hallituksen työskentelyä kannattaa seurata aktiivisesti”, Vesa neuvoo.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles