Vaatimukset voimaan vaiheittain
Kesäkuusta alkaen todistus tulee esittää myynnin tai vuokrauksen yhteydessä asuinkerrostaloille sekä vuonna 1980 tai sen jälkeen käyttöön otetuille pientaloille. Vanhemmat eli ennen vuotta 1980 käyttöön otetut pientalot tulevat lain piiriin vasta 1.7.2017. Rivi- ja ketjutalot sekä liike- ja toimistorakennukset tulevat lain piiriin 1.7.2014 ja hoitoalan rakennukset sekä opetus- ja kokoontumisrakennukset 1.7.2015.
Energiatodistus muuttuu myös perustaltaan kun käyttöön otetaan laskennalliseen kokonaisenergiankulutukseen eli E-lukuun perustuva rakennusten luokittelu. E-luku on ollut käytössä uudisrakennusten energiamääräyksissä jo viime heinäkuusta alkaen ja nyt E-luku otetaan käyttöön myös energiatodistuksissa. Rakennuksen energiatehokkuusluokka (A-G) määräytyy E-luvun perusteella eri rakennustyypeille määriteltyjen luokitteluasteikkojen mukaan: asteikko on erilainen niin kerrostaloille, pientaloille kuin muille rakennuksille.
E-luku auttaa laittamaan rakennukset samalle viivalle, sillä se perustuu rakennusten ominaisuuksiin ja määritetään rakennuksen tyypillisellä käytöllä. Tämä tyypillinen käyttö, josta yksi esimerkki on rakennuksen sisälämpötila, on laskennassa aina vakioitu. Vertailussa on siten vain rakennus eikä sen käyttäjät erilaisine käyttötottumuksineen. Toteutunut nykyisen käyttäjän ostoenergian; sähkön, öljyn, kaukolämmön, pelletin jne. kulutus ilmoitetaan energiatodistuksessa, mikäli se on tiedossa. Näin rakennuksen ostaja tai vuokraaja saa kattavaa tietoa rakennuksesta.
Energiatodistuksen laatii aina pätevöitynyt energiatodistuksen laatija.
Energiatodistus voidaan antaa myös kevennetyn menettelyn mukaisesti tietyissä erityistilanteissa. Tällöin rakennuksen energiatehokkuutta kuvataan tunnuksella H.
Energiatodistusneuvontaa tarjolla kuluttajille ja ammattilaisille
Motiva jatkaa jo vuonna 2008 käynnistettyä energiatodistusten neuvontapalvelua ja tarjoaa tietoa sekä kuluttajille että ammattilaisille uuden lain mukaisista energiatodistuksista ja lain vaatimuksista. Motivan Energiatodistusneuvontapalvelun verkkosivut löytyvät osoitteesta: www.motiva.fi/energiatodistus.
Neuvontaa saa myös puhelimitse kahdesti viikossa: puhelinpalvelu auttaa tiistaisin ja torstaisin klo 9-12 numerossa 0424 281 291. Mikäli kysymystään ei pääse kysymään suoraan neuvojalta, voi neuvontaa olla yhteydessä myös sähköpostitse: energiatodistus@motiva.fi.
Motiva tuottaa neuvontapalvelun ympäristöministeriön toimeksiannosta.