Suomen Kiinteistölehti on jälleen tutkittu. Tuoreen tutkimuksen mukaan lukijat saavat lehdestään ajankohtaista, asiantuntevaa ja hyödyllistä tietoa. Taloyhtiöiden omaa lehteä pidetään myös yhtenä hallitustyöskentelyn tukipilareista. Suomen Kiinteistölehti teetti maalis-huhtikuussa lukijatutkimuksen lehden tuoreimmasta numerosta (3/2016). ADAM-tutkimus tehtiin yhteistyössä Aikakausmedian kanssa. Sen käytännön toteutuksesta vastasi JHelske Research. Tutkimukseen vastanneiden lukijoiden mielestä lehdessä on ajantasaista tietoa. Ajankohtaiset asiat käsitellään asiantuntevasti. Lehti antaa hyödyllistä tietoa hallituksen jäsenille, asuntosijoittajille ja myös kiinteistöalan ammattilaisille. Lehteä pidetään yhtenä hallitustyöskentelyn tukipilareista. Yli puolelle vastaajista lehti oli aihepiirinsä tärkein tiedon lähde. Alan lehdistä sitä piti tärkeimpänä 68 %. Kolmen tärkeimmän joukkoon sen sijoitti 94.4 %. Kiinteistölehden lukijoista yli kaksi kolmasosaa kertoi päättävänsä tai olevansa mukana päättämässä isännöitsijän ja huoltoyhtiön valinnasta sekä erilaisista remonteista. Kiinteistölehti myös edistää taloyhtiöiden ja asuntosijoittajien etujärjestötoimintaa. 98,5 % kertoi Suomen Kiinteistölehden vaikuttavan myönteisesti käsitykseen Suomen Kiinteistöliitosta. Yhdeksän kymmenestä vastaajasta lukee lehden joka numeron. Jokaisella lehdellä on kolme lukijaa. Tulokset olivat myönteisiä – kiitos lukijoillemme! Otamme kaiken palautteen huomioon. Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin Päivä Tukholmassa -risteilyn kahdelle hengelle sekä kaksi Presentcardin 100 euron arvoista superlahjakorttia. Voittajat julkistettu tänään Verkkolehdessä.
↧