Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Teknologiasta tukea ikääntyneiden kotona asumiseen

$
0
0
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmassa on käynnistetty kansainvälinen selvitys älyteknologiaratkaisuista yhteistyössä liikenne- ja viestintäministeriön sekä Tekesin kanssa. Loppuvuodesta valmistuvan selvityksen tuloksia hyödynnetään ikääntyneiden kotona asumista tukevan teknologian kehittämisessä ja levittämisessä. Selvityksessä tuotetaan tietoa siitä, miten teknologian käyttöä ikääntyneiden kotona asumisen tukena voidaan edistää ja miten siihen liittyviä esteitä voidaan purkaa. Selvityksen kohdemaita ovat Suomen lisäksi Japani, Yhdysvallat, Hollanti ja Tanska. Selvitystyön toteuttaa Tampereen ammattikorkeakoulun muodostama tutkimuskonsortio, johon kuuluu myös Tampereen teknillinen yliopisto sekä asiantuntijoita alan yrityksistä. Älyteknologiaa myös vanhoihin asuinrakennuksiin Ikääntyville suunnattu teknologia liitetään usein hoivaan ja terveysteknologiaan liittyviin ratkaisuihin. Selvityksessä ikäteknologiaa tarkastellaan laajemmin ikääntyneiden kotona asumista ja itsenäistä suoriutumista tukevana, asumiseen kytkeytyvänä teknologiana. ”Olemme kiinnostuneita esimerkiksi siitä, miten älykästä talotekniikkaa, kuten kiinteistönhallintaan ja asunnon toimintaan liittyviä järjestelmiä ja laitteita voidaan tuoda vanhoihin asuntoihin, joissa valtaosa ikääntyneistä asuu”, kertoo ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho ympäristöministeriöstä. ”Selvityksen kohteina ovat lisäksi turvallisuutta, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta edistävät teknologiat.” Mobiiliratkaisut edellyttävät toimivia matkaviestinyhteyksiä Selvityksessä tarkastellaan myös rakennusten sisätilakuuluvuutta ja laajakaistateknologiaa, sillä ne ovat edellytyksiä mobiilien älyteknologiaratkaisujen toimivuudelle. ”Uuden tiiviin ja energiatehokkaan rakentamisen on todettu aiheuttavan radiosignaaleille aikaisempaa vahvempia vaimennuksia”, kertoo neuvotteleva virkamies Mikael Åkermarck liikenne- ja viestintäministeriöstä. ”Sisätilakuuluvuusongelma pitäisikin huomioida jo talojen suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa sekä esimerkiksi suunnittelu- ja rakennustyötä ohjaavissa määräyksissä.” Väestön ikääntyminen luo liiketoimintamahdollisuuksia Ikääntyneiden kotona asumiseen liittyy runsaasti vielä kartoittamattomia liiketoimintamahdollisuuksia. Selvityksessä laaditaankin myös suosituksia Suomen markkinoille soveltuvista älyteknologisista innovaatioista ja suomalaisyritysten kansainvälisistä liiketoimintamahdollisuuksista. ”Turva- ja ICT-teknologiat tarjoavat ratkaisuja kotona asumisen tueksi. Tekniikka on kuitenkin yleensä suunniteltu laitoksiin tai diginatiiveille”, kertoo asiantuntija Sanna Sairanen Tekesistä. ”Ikääntyvät tarvitsevat helppokäyttöisiä ja sujuvia palveluita. Tällaisia ratkaisuja tekeville yrityksille löytyy markkinoita sekä Suomessa että kansainvälisesti.” Erityishuomio käyttäjien tarpeisiin Ikääntyneiden kotona asumisen edistämisessä on tärkeää tarkastella asukkaiden erilaisia tarpeita ja niihin soveltuvia teknologiaratkaisuja. Keskeinen haaste on painopisteen siirtäminen itse teknologiasta sen hyödyntämiseen. Selvityksessä kiinnitetäänkin erityishuomiota ikääntyneiden tarpeisiin sekä heidän läheistensä näkökulmien huomioimiseen. ”Käyttäjälähtöinen ajattelu on avainasemassa ikäihmisten kotona asumista tukevissa älyteknologiaratkaisuissa”, kertoo hankkeen vastuullinen johtaja Lea Saarni Tampereen ammattikorkeakoulusta. ”Teknologiavalintojen ja -hankintojen lähtökohtia ovat ikäihmisten ja heidän läheistensä halu käyttää teknologioita sekä ymmärrys siitä, miten teknologia voi auttaa arjessa.” Lue lisää Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta

Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles