Habitare ja samanaikaiset tapahtumat Antiikki, ArtHelsinki, ValoLight ja HifiExpo houkuttelivat Messukeskukseen alustavien tietojen mukaan 51 600 kävijää. Habitare on Suomen suurin sisustus- ja muotoilutapahtuma. Habitare järjestetään seuraavan kerran vuoden kuluttua 13.–17.9.2017. – Oli ilo kulkea uudistuneissa halleissa ja todeta, että ympärillä oli todella tyytyväisiä kävijöitä ja yrityksiä. Olemme iloisia, että asiakkaamme uskoivat muutokseen ja yhteistyöhön tapahtumien rakentamisessa, ohjelmajohtaja Laura Sarvilinna kehuu. Habitare-messujen kävijöille tehdyn tutkimuksen perusteella 39 % kävijöistä on suunnittelemassa pientä päivitystä kodin ilmeeseen seuraavan kahden vuoden aikana. 30 % arvioi tekevänsä isompia muutoksia kodin sisustuksen uusimiseksi ja reilu neljännes suunnittelee uusien kalusteiden hankkimista. Habitare-messut tuki hankintapäätöksiä, sillä lähes puolet hankintoja tehneistä teki päätöksen hyvän messutarjouksen perusteella. 36 % vastaajista kertoo, että omassa sisustamisessa seuraavan viiden vuoden aikana näkyvä trendi on selkeys. Seuraavaksi eniten arvioitiin, että omassa sisustuksessa ja hankinnoissa näkyvät laadukkuus, kotimaisuus ja luonnonläheisyys. Luonnonläheisyys ja ekologisuus olivat myös viime vuonna tärkeimmiksi sisustamiseen vaikuttaviksi trendeiksi. Kansainvälisen Ystävän valinnat Habitare-messujen Kansainvälinen Ystävä Alice Rawsthorn poimi omat suosikkinsa messujen tarjonnasta. Rawsthorn valitsi kiinnostavimmaksi materiaaliksi Kitzen Oy:n pinnoitetun kuparin, mielenkiintoisimmaksi ilmiöksi huonekaluliike Plootun Buy Back -konseptin ja parhaimmaksi konseptiksi Fasetin Hiort af Ornäsin huonekalujen uustuotannon. Mielenkiintoisimman tuotteen Alice Rawsthorn löysi EcoDesign-erikoisnäyttelystä (Yuka Takahashin ADB&B multifunctional furniture) ja parhaimmat osastot olivat Rawsthornin mielestä Matri, Marimekko, Yhes ja Gymstick International. Next-teemaan liittyväksi osastoksi Rawsthorn valitsi Arkkitehtuurimuseon osaston. Kuva: Martti Järvi/Messukeskus
↧