Kiinteistöverojen ja kuntakohtaisten tariffien nousussa on ollut suvantovaihe vuonna 2016. Kaiken kaikkiaan kuntakohtaiset verot ja maksut ovat nousseet keskimäärin vain 0,5 %. Pääkaupunkiseudulla erot ovat olleet suuremmat, mutta molempiin suuntiin. Helsingissä nousua oli 1,3 %, Espoossa 0,8 ja Vantaalla kustannukset sen sijaan laskivat 0,7 %. Vuoteen 2013 verrattuna on kustannuspotti kasvanut pääkaupunkiseudulla eniten Espoossa 11 prosentilla. Tiedot käyvät ilmi Kiinteistöliitto Uusimaan kattojärjestön, Kiinteistöliiton, 14.9. julkistamasta Indeksitalo 2016 -selvityksestä, jossa verrataan kiinteistöjen kustannuskehitystä Suomen suurimmissa kaupungeissa. Yli 30 000 asukkaan kaupungeissa kiinteistöverot ja maksut ovat keskimäärin 2,58 euroa neliöltä kuukaudessa. Helsinki (2,60) ja Espoo (2,53) ovat keskiarvon tuntumassa, mutta Vantaa alittaa keskiarvon jopa 8 prosentilla (2,39). Yhteenvetona voidaan todeta, että kuntakohtaisesti päätettävät Indeksitalokustannukset* muodostavat runsaat 50 % kaikista kerrostalon hoitokuluista. Nousua edelliseen vuoteen oli maltilliset alle puoli prosenttia. Paikkakuntakohtaiset erot ovat huomattavat. 60 neliön asunnolle jyvitetty vuosikulu on edullisimmillaan Oulussa 1 592 euroa ja kalleimmillaan Rovaniemellä 2 122 euroa. Talokohtainen kustannus vuodessa on Indeksitalossa Oulussa 63 686 ja Rovaniemellä 84 879 euroa. Pääkaupunkiseudulla Helsinki ja Espoo pääsevät kustannuksissaan keskiluokkaan, jossa vuosikulu asunnolta on 1 870-1 820 euroa. Vantaa selviytyy keskiarvoa edullisemmin 1 721 eurolla vuodessa. Kiinteistöveron korotuksissa monella välivuosi Valtion määrittämissä kiinteistöveroprosenttien ala- ja ylärajoissa ei ole tapahtunut muutoksia vuodelle 2016. Kuitenkin kunnan päätösvallassa olevissa vero-osuuksissa on nähty muutoksia myös tänä vuonna. Indeksitalon keskimääräinen kiinteistöveron nousu edellisvuoteen verrattuna oli tontin kiinteistöveron kohdalla keskimäärin 1,6 prosenttia ja rakennuksen kiinteistöveron keskimäärin 2,3 prosenttia. Vertailussa mukana olevien kaupunkien joukossa suurin nousu nähtiin Rovaniemellä, jossa tontin kiinteistövero nousi 15 prosenttia ja rakennuksen kiinteistövero peräti 50 prosenttia. Myös muun muassa Forssassa, Jyväskylässä, Kouvolassa kiinteistöverotus puree tänä vuonna huomattavasti edellisvuotta enemmän. Kaukolämmön keskihinnat laskeneet lievästi Kaukolämmön kustannus laski Indeksitalossa keskimäärin 0,6 prosenttia verrattuna vuoteen 2015. Kuntakohtainen vaihtelu on kuitenkin tänäkin vuonna suurta: ääripäissä olivat Imatra, jossa kaukolämpökustannus laski 21 % ja Kokkola, jossa oli nousua 17 %. Helsingissä kaukolämpökustannus oli (1,07) 11 % keskiarvoa pienempi (1,20), mutta Vantaalla ja Espoossa kulut olivat lähellä maan keskiarvoa. ”Monilla paikkakunnilla käydään periaatteellista keskustelua kaukolämpöinvestointeihin liittyen. Kaakkois-Suomi on hyvä esimerkki siitä, millaisia vaikutuksia kaukolämpöinvestoinneilla voi parhaimmillaan olla. Uusi biopolttolaitos on ollut suuri investointi, mutta näyttää alentaneen myös keskihintaa merkittävästi”, analysoi Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero. Vesikustannuksissa pääkaupunkiseutu edullisin Veden ja jäteveden maksut nousivat edellisvuoteen verrattuna keskimäärin 2,3 % eli 1,4 senttiä neliötä kohden. Vesimaksujen osuus Indeksitalon kustannuksista on jopa neljännes. Vesikustannukset olivat keskimäärin 0,65 euroa neliötä kuukaudessa, mutta kaikki pääkaupunkiseudun kaupungit erottuivat kustannuksissa edullisemmalla 0,51 eurolla. Sähkökustannukset ovat pysyneet hyvin tasaisina. Kiinteistösähkön keskimääräinen kustannus nousi puoli prosenttia vuodesta 2015. Sähkökustannuksissa markkinahinnan lasku on siis miltei kompensoinut siirtomaksujen nousun, jotka ovat osassa kunnista olleet suuria.Sähkön osuus Indeksitalon kustannuksista on vajaa seitsemän prosenttia. Jätehuollon keskikustannus laski hieman – jätehuollon rakenteissa kaupunkikohtaisia eroja Jätehuollon osuus Indeksitalon kustannuksista oli keskimäärin noin kuusi prosenttia. Maksut koostuvat sekajäte-, biojäte- ja paperinkeräysjakeista sekä mahdollisista eko- ym. vastaavista maksuista. Jätehuollon kustannukset pysyivät suurimmalla osalla kaupunkeja ennallaan, keskimääräiset kustannukset laskivat edellisvuoteen verrattuna puoli prosenttia. Vuodelle 2017 korotuksia kiinteistöveroon ja lämmityspolttoaineiden veroon Vaikka Indeksitalo-vertailu näyttää kustannusten nousun olleen kuluneen vuoden aikana maltillista, tulevaisuuden näkymissä on nousupaineita. ”Budjettiriihessä kiinteistöveroon tuli lisäkorotus jo vuosi sitten päätetyn lisäksi. Tämän lisäksi lämmityspolttoaineiden verotus on kiristymässä 2017. Näin ollen vuosi 2016 jäänee ohimeneväksi suvannoksi kiinteistökustannusten nousussa”, arvioi Jukka Kero. *) Mikä on Indeksitalo-vertailu Kiinteistöliitto on verrannut vuodesta 2001 syksyisin vakiomuotoisen ns. Indeksitalon veroja ja kustannuksia maamme suurimmissa kaupungeissa käyttäen voimassa olleita maksuperusteita ja hintoja. Indeksitalo-vertailun kautta nähdään kuntakohtaisesti päätettävien kustannusten vaikutus kiinteistöjen kustannuksiin eri puolilla Suomea. Vertailussa lasketaan paljonko Indeksitalon (keskeisiltä piirteiltään vakiomuotoinen kerrostalo) kustannukset ovat eri paikkakunnilla. Indeksitalona käytetään asuinkerrostaloa, joka on 30-vuotias, sijaitsee kaupungin keskustassa omalla tontilla ja jossa on 40 asuntoa. Talon energian ja veden kulutukset ovat keskimääräisiä, samoin jäteastioiden määrät ja tyhjennysvälit. Nyt julkaistavan Indeksitalo 2016 -tietoaineiston on kerännyt KTI Kiinteistötieto Oy Kiinteistöliiton tilaamana ja koordinoimana. Mukana on kaikkiaan 51 kaupunkia ja kuntaa, joista 37 on yli 30 000 asukkaan vertailukaupunkeja. Tiedot ovat syyskuun 2016 mukaisia.
↧