Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Uudet työkalut auttavat taloyhtiöitä kiinteistönpidossa

$
0
0
Suunnitelmallisuus kiinteistönpidossa auttaa ennakoimaan tulevia taloyhtiön kuluja. Kuitenkin huolestuttavan harva taloyhtiö laatii edes lakisääteistä kunnossapitotarveselvitystä. Suunnitelmallinen kiinteistönpito -hankkeessa on kehitetty taloyhtiöille kaksi uutta esimerkkiratkaisua kunnossapitosuunnitelmien laatimiseen. Kiinteistön ylläpidon ja korjausten kustannukset vaikuttavat merkittävästi asukkaiden kuluihin, hoito- ja rahoitusvastikkeisiin. Yllättävien kulujen ja remonttien välttämiseksi korjaustarvetta on tärkeä selvittää vuosia eteenpäin. ”Haluaako taloyhtiö olla ajopuuna vai ottaa oikeasti kantaa yhtiön kehitykseen? Monella ihmisellä on suurin omaisuus kiinni asunnossa: jo tämän takia kiinteistönpidosta ja talouden ennakoinnista kannattaa olla kiinnostunut”, sanoo Mikko Peltokorpi, Matinkylän Huolto -isännöintiyrityksen toimitusjohtaja. Kiinteistöliiton kyselyt näyttävät kuitenkin huolestuttavia lukuja: esimerkiksi alle 60% taloyhtiöistä on tehnyt lakisääteisen kunnossapitotarveselvityksen. Tilanteen parantamiseksi taloyhtiöille on kehitetty kaksi kunnossapitosuunnitelman mallia Suunnitelmallinen kiinteistönpito -hankkeen tuloksena. “Esimerkkiratkaisuissa yhdistyvät asukaskysely, strateginen ajattelu, tekninen kunto, tehdyt tutkimukset ja tulevat remontit. Toivottavasti tämä auttaa parantamaan suunnitelmallisuutta”, Kiinteistöliiton kehityspäällikkö Jari Virta sanoo. Tähtiluokittelu ja liikennevalot visualisoimassa taloyhtiön tilannetta Kiinteistön eri osien korjaustarpeen arviointiin käytetään esimerkkiratkaisuissa kahta mallia: toisessa hyödynnetään tähtiluokittelua, toisessa liikennevalomallia. Tavoitteena on ollut luoda esimerkkejä, jotka antaisivat selkeän ja visuaalisen kuvan taloyhtiön tilanteesta myös maallikolle. Nyt julkaistujen esimerkkien pohjana on käytetty arjen isännöintityössä saatuja kokemuksia. Matinkylän Huolto on tehnyt isännöimilleen taloyhtiöille perusteellisia kunnossapitosuunnitelmia 15 vuoden ajan. ”Tässä on elävästä elämästä otettu hyviä käytäntöjä, joita soveltamalla taloyhtiö voi tehdä omannäköisensä kunnossapitosuunnitelman. Minä puhun apinoinnista – kopiointi ei riitä, vaan malli on muokattava omaan käyttöön sopivaksi”, Peltokorpi kuvaa. Mallit toteutettu osana Suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI2) -hanketta Esimerkkiratkaisut ovat syntyneet osana Suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI2) -hanketta. Hankkeen tavoitteena on ollut tuottaa käytännöllisiä esimerkkiratkaisuja asunto-osakeyhtiöille ja kiinteistönpidosta vastaaville tahoille suunnitelmallisen kiinteistönpidon edistämiseksi. Hankkeessa on toteutettu esimerkkejä asiakirjoista, joita taloyhtiöllä olisi hyödyllistä olla toimintansa tukena. Hanke on toteutettu laajassa yhteistyössä Ympäristöministeriön, Kiinteistöliiton, Isännöintiliiton, Matinkylän Huollon, VTS Kiinteistöpalvelujen, Kiinteistöalan Koulutuskeskuksen ja Pääkaupunkiseudun kuluttajien energianeuvonnan kanssa. Hanke päättyi syksyllä 2016.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles