Helsingin Pasilaan ja Espooseen rakennettavaan Finnoon keskukseen suunnitellaan rakennettavaksi tornitaloja, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Pasilaan 8–10 tornitalon bisneskeskus
Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi viime tiistaina kilpailuohjelman arkkitehtuurikilpailusta, jossa haetaan suunnitelmia Pasilan aseman eteläpuolisen alueen rakentamiseen. Bisneskeskukseksi tarkoitetulle alueelle halutaan kahdeksasta kymmeneen vähintään 15-kerroksista tornitaloa. Asuinkäyttöön tulisi tämän johdosta korkeintaan puolet talojen kerrosalasta ja talojen kivijalkoihin halutaan sijoitettavan liiketiloja. Yhden talon yläosaan olisi lisäksi rakennettava yleiseen käyttöön liiketila ja ulkoterassi.
Arkkitehtuurikilpailussa alueen suunnittelu ja toteutus on liitetty yhteen, joten voittaja pääsee ostamaan maa-alueet, toteuttamaan rakennussuunnitelmat ja myymään tai vuokraamaan valmistuvat tilat edelleen. Kilpailu järjestetään laatukilpailuna ja myytävälle rakennusoikeudelle on määritelty kiinteä hinta.
Finnoon keskukseen yli 20 kerroksen tornitaloja
Espoossa kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Finnoon keskuksen kaavaehdotusta tulevana keskiviikkona. Finnoon keskukseen halutaan rakentaa liiketiloja sekä asuntoja noin 3000 ihmiselle. Alueelle halutaan viisi yli 20-kerroksista taloa, joista korkein olisi peräti 26-kerroksinen. Tornitalot tulisivat alueen keskelle ja rakennusten kerrosmäärä vähenee alueen laitamille tultaessa.
Käsiteltävä kaavaehdotus on osa suunnitelmaa Finnoon-Kaitaan alueesta. Yhteensä koko alueelle on tarkoitus rakentaa 15 000 uutta asuntoa 2030-luvulle tultaessa.
Aiheesta kirjoitti Helsingin Sanomat. Lue lisää Pasilan tornitalohankkeesta tästä ja Finnoon keskuksen rakentamisesta tästä.
Artikkeli Pääkaupunkiseudun tornitalobuumi saa jatkoa julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.