Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Brexit vähentää Euroopan rakentamista

$
0
0

Euroconstruct alentaa uudessa ennusteessaan arvion Euroopan rakennusmarkkinoiden kasvusta vuonna 2016 kahteen prosenttiin. Tämä on jo kolmas peräkkäinen kerta, kun Euroconstruct alentaa arviotaan Euroopan rakennustoiminnan kehityksestä tänä vuonna. Asiasta kertoi eilen ruotsalainen verkkolehti Byggindustrin.

Euroconstruct pienensi myös arviotaan Euroopan rakennusmarkkinoiden kehityksestä 2017 ja 2018. Rakennusinvestointien odotetaan vähenevän eniten aiempiin ennusteisiin verrattuna Puolassa ja Tšekissä.  Eniten koko Euroopan ennustetta vetää kuitenkin alas Iso-Britannia, jossa Brexit vaikuttaa negatiivisesti rakentamisen kehitykseen.

Euroconstruct näkee lehden mukaan myös muita epävarmuustekijöitä Euroopan markkinoilla. USA:n presidentinvaalien tuloksen vaikutus on vielä epäselvä, ja Euroconstructin raportti muistuttaa myös muun muassa Italian tulevasta kansanäänestyksestä.

Euroconstruct on useiden, kaikkiaan 19 maassa toimivien talouden ja tekniikan tutkimuslaitosten yhteinen verkosto, jonka yksi päätehtävä on rakentamisen kehitysennusteiden laatiminen.

Artikkeli Brexit vähentää Euroopan rakentamista julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles