Bonava, eli entinen NCC Asuminen, valmistelee Oulun keskustan lähettyville kymmenen talon uutta kerrostalokorttelia. Rakennuslehden mukaan Ahjo-Kalevan kotikorttelin ensimmäisen asuintalon rakentaminen on jo aloitettu.
Valmistuessaan kortteli käsittää 550 asuntoa. Bonava Suomen yksikön johtaja Hanna Marttila kertoo, että kotikorttelia ja asuntoja kehitetään keväällä 2016 toteutetun asiakaskyselyn perusteella. Suunnitelmissa on rakentaa sekä isoja perheasuntoja että yksiöitä ja kaksiota. Asiakkaiden toiveiden perusteella asuntopohjien toimivuus, tilojen tehokkuus ja materiaalien laadukkuus otetaan huomioon koko kotikorttelin kehityksessä.
Jo ennakkomarkkinoinnissa olevaan ensiksi valmistuvaan Ukonkiveen tulee laaja valikoima koteja yksiöistä suurempiin, muunneltaviin asuntopohjiin. Yhdistelmäasunnot mahdollistavat asumisen eri elämäntilanteissa. Kaksi kaksiota voidaan esimerkiksi yhdistää suuremmaksi perheasunnoksi.
Linkki alkuperäiseen artikkeliin
Artikkeli Bonavalta uusi kerrostalokortteli Ouluun julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.