Matti vuokraa yksiönsä kaverilleen Simolle. Simo pitää asunnosta hyvää huolta, kunnes saapuu marraskuu ja Simon työpaikan pikkujoulut. Tullessaan yöllä kotiin Simo menee suihkuun. Seuraavan kerran hän havahtuu aamun lehden kolahdukseen postiluukusta. Suihku on päällä ja kylpyhuone lainehtii vedestä.
Vahingon toteaminen ja siitä ilmoittaminen
Tolpilleen päästyään Simo huomaa, että on nukahtanut suihkuun lattiakaivon päälle ja aiheuttanut pienoisen tulvan kylpyhuoneeseen. Vesi on levinnyt kylpyhuoneesta myös muualle asuntoon. Simo ryhtyy epätoivoiselta näyttävään kuivausurakkaan.
Aamulla Simo soittaa vuokranantajalleen ja kertoo, mitä on tapahtunut. Matti tulee saman tien tarkistamaan tilanteen. Hän näkee jo kaukaa, että asunnon parketti on uusittava. Matin mieleen hiipii myös pelko siitä, että vettä on voinut päästä asunnon seinä- ja lattiarakenteisiin.
Matti ilmoittaa vahingosta huoltoyhtiöön ja isännöitsijälle, ja isännöitsijä tulee huoltomiehen kanssa tarkistamaan tilanteen parin tunnin kuluttua. Isännöitsijä vahvistaa, että tällaisissa vahinkotapauksissa kastuvat yleensä paitsi asunnon pinnat myös rakenteet. Asunnon lattiapinnat ja kylpyhuone joudutaan vahinkojen kartoittamiseksi purkamaan.
- Kuivaa vedet asunnosta niin hyvin kuin pystyt; kutsu apua paikalle tarvittaessa (esim. päivystävä huoltomies).
- Ilmoita tapahtuneesta välittömästi vuokranantajallesi, huoltoyhtiöön ja isännöitsijälle.
- Tarkistakaa vuokranantajan ja isännöitsijän kanssa vahingon laajuus.
Vahingon korjaaminen
Matti, Simo ja isännöitsijä sopivat, että purkutyöt aloitetaan seuraavana päivänä. Taloyhtiöllä on kiire selvittää, miten pahasti rakenteet ovat kostuneet. Simo pääsee onneksi evakkoon tyttöystävänsä luo. Tavaransa hän saa säilöön läheiseen vuokravarastoon.
Kun asunnon lattiapinnat sekä kylpyhuoneen pinnat ja vedeneristeet on purettu, huomataan, että vesi on kostuttanut rakenteita koko asunnossa vähäisissä määrin. Asuinhuoneen teräsbetonista lattiarakennetta on suojannut kastumiselta osin se, että rakenteen ja parketin välissä on ollut muovimatto. Kylpyhuoneessa vesi on päässyt valumaan rakenteisiin vain yhden, asuinhuoneeseen päin olevan seinän puolelta.
Asunto kuivataan koneellisesti. Tämän jälkeen asennetaan asuinhuoneeseen uusi parketti sekä kylpyhuoneeseen vedeneristeet ja pinnoitteet. Myös kylpyhuoneen kalusteet palautetaan paikoilleen.
Koska vesivahinko ei ole johtunut taloyhtiön vastuulle kuuluvan rakenteen tai eristeen rikkoontumisesta eikä muustakaan taloyhtiön toiminnasta, yhtiö ei vastaa asunnon pinnoille aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta. Isännöitsijä kuitenkin ehdottaa Matille, että yhtiö hoitaa asunnon korjauksen kokonaisuudessaan. Taloyhtiöhän joutuu joka tapauksessa korjaamaan rakenteet ja eristeet, joten samalla on järkevää asentaa uudet pinnoitteet. Matti suostuu ehdotukseen.
- Anna vuokranantajan (osakkaan) ja taloyhtiön sopia asunnon korjauksista keskenään.
- Varaudu siihen, että asunto menee kokonaan remonttiin ja joudut muuttamaan väliaikaisesti muualle.
Kuka korjauksen maksaa?
Korjauskustannukset jakautuvat lain mukaisen vastuunajon perusteella, eli taloyhtiö maksaa rakenteiden kuivaamisesta ja eristämisestä koituneet kustannukset ja Matti puolestaan uuden parketin sekä kylpyhuoneen uudet laatat.
Simo (vuokralainen) myöntää menneensä juopuneena suihkuun ja hänen voidaan täten katsoa toimineen huolimattomasti. Näin ollen sekä taloyhtiö että osakas voivat vaatia häneltä vahingonkorvausta aiheutuneista korjauskustannuksista. Taloyhtiö ja Matti tekevätkin näin. Käytännössä korjauskustannukset lankeavat vahingonkorvauksen muodossa Simon maksettaviksi.
- Selvitä vuokranantajan ja taloyhtiön edustajan kanssa, kuka korjaukset maksaa.
- Maksa taloyhtiön ja vuokranantajan mahdollisesti vaatimat vahingonkorvaukset.
Vahingon korvaaminen vakuutuksesta
Simolla on kattava kotivakuutus Vakuutusyhtiö Kotiturvasta. Hän soittaa vakuutusyhtiöön ja kertoo tapahtuneesta.
Simo saa helpotuksekseen kuulla, että hänen kotivakuutuksensa korvaa vahingon, jos hän on ollut tilanteessa huolimaton. Simo tunnustaa reilusti, ettei kyse ollut esimerkiksi sairaskohtauksesta, vaan että alkoholilla oli osuutta asiaan.
Simo tekee vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiölle. Muutaman päivän kuluttua hän saa vakuutusyhtiöstään tiedon, että asunnon remonttikustannukset korvataan vakuutuksesta.
- Pidä huoli siitä, että sinulla on voimassa oleva kotivakuutus.
- Ota yhteyttä vakuutusyhtiöösi ja tee vahinkoilmoitus.
TUTUSTU KIINTEISTÖALAN KUSTANNUKSEN TUOTTEISIIN
Artikkeli Vuokralainen nukahti suihkuun ja siitä seurasi vesivahinko julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.