Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Turvallisesti talvella pihalla ja kotona

$
0
0

Vaikka talvikunnossapito olisi ulkoistettu huoltoyhtiölle, taloyhtiö on aina viime kädessä vastuussa turvallisesta liikkumisesta kiinteistöllä.

Jos huoltoyhtiö ei pääse paikalle heti esimerkiksi yöllisen pyryn jälkeen, on taloyhtiön taattava turvallinen liikkuminen kiinteistön alueella.

Vaikka taloyhtiö on ensisijaisesti vastuussa turvallisuudesta, kannattaa myös asukkaiden tarkkailla piha-alueen kuntoa ja ilmoittaa havaitsemistaan vaaratilanteista hallituksen jäsenille, huoltoyhtiöön tai isännöitsijälle välittömästi. Myös kadulla liikkuvien tulee olla valppaina. Puomeja ei saa siirtää. Varovaisuutta ja kärsivällisyyttä vaaditaan kaikilta.

Aiheesta lisää artikkelissamme marraskuussa.

Kodin joulu turvallisesti ja naapurit huomioiden

Asukas saa lähtökohtaisesti virittää ja sisustaa huoneistonsa sekä parvekkeensa tahtonsa mukaan. Koristelussa on kuitenkin tärkeää huomioida paloturvallisuus ja naapurien mielenrauha. Erityisesti uudenlaiset valosarjat kirkkaine ja vilkkuvine värivaloineen voivat aiheuttaa haittaa naapureille.

Aiheesta lisää aikaisemmassa artikkelissamme  29.11 sekä Taloyhtiö.netissä.

Voit tulostaa käytännöllisen joulumuistion Taloyhtio.netistä taloyhtiön ilmoitustaululle tai jaettavaksi kaikille asukkaille.

Kannattaa myös muistaa artikkeli, jossa kerroimme että paloturvallisuus huomioidenkin poltetut kynttilät ovat liian runsaslukuisina terveysriski.

 

 

Artikkeli Turvallisesti talvella pihalla ja kotona julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles