Yhteisellä vuokrasopimuksella asuvia kämppäkavereita kohdellaan ensi elokuusta alkaen yhtenä ruokakuntana, jolloin kämppäkavereiden tulot vaikuttavat asumistuen saantiin. Asia kannattaa miettiä jo vuokrasopimuksen tekovaiheessa tai pyrkiä neuvottelemaan vuokranantajan kanssa uusi sopimus. Jos vanha yhteisvastuullinen sopimus halutaan muuttaa, kannattaa tehdä kokonaan uudet sopimukset, joissa kerrotaan niiden korvaavan aiemmin tehdyn sopimuksen.
Vuokranantaja ei välttämättä innostu erillisistä sopimuksista. Hänen toiveissaan on mahdollisimman yksinkertaisesti hallinnoitavissa oleva sopimus ja se, että vuokranmaksu ja asunnon kunnossa pysyminen on turvattu. Vuokralainen saattaa kuitenkin haluta erilliset sopimukset asumistuen lisäksi myös siitä syystä, että asuminen, poismuuttaminen tai vuokraukseen liittyvät vastuut eivät olisi millään tavoin riippuvaisia toisista kämppiksistä ja heidän maksukyvystään.
Asunnon kunnon säilymistä toivovan vuokranantajan kannattaa muistaa, että yleistä asumistukea koskeva sääntely mahdollistaa sen, että sopimuksiin kirjataan asunnon huolellista hoitoa ja kunnossapitoa koskeva yhteisvastuuehto, vaikka vuokraan kohdistuvaa yhteisvastuuehtoa ei voisikaan sopimukseen ottaa.
– Tämä on monelle vuokranantajalle tärkeä turva. Jos huoneistolle aiheutuu tavanomaisesta kulumisesta poikkeavaa vahinkoa, vuokralaiset vastaavat vahingosta yhdessä, sanoo Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.
Asumistuen sääntely mahdollistaa myös toisen mallin kimppa-asunnon vuokrasopimuksiin, alivuokrauksen.
– Alivuokramallissa vuokranantaja tekee vuokrasopimuksen vain yhden henkilön kanssa, ja tämä päävuokralainen tekee yhden tai useampia alivuokrasopimuksia muiden asuntoon muuttavien kanssa. Päävuokralainen maksaa vuokranantajalleen koko vuokrasopimuksen mukaisen vuokran ja alivuokralaiset maksavat puolestaan oman alivuokrasopimuksensa mukaisen vuokran alivuokranantajalleen, eli päävuokralaiselle. Toisin kuin yhteisellä sopimuksella olevalle kimppavuokralaiselle, alivuokralaiselle voidaan myöntää tukea asunnon osaan omana ruokakuntanaan, Koro-Kanerva kertoo.
Alivuokrauksessa päävuokralainen kantaa kuitenkin vuokranmaksun suhteen raskaimman taakan. Hän vastaa vuokranmaksusta vuokranantajalle, vaikka joku alivuokralaisista jättäisi oman vuokransa maksamatta.
-Mikäli päävuokralainen kokee riskinä alivuokralaistensa maksukyvyn, hän voi hinnoitella riskin alivuokran hintaan. On kuitenkin muistettava, että jos päävuokralainen perii alivuokralaisiltaan vuokraa enemmän kuin itse maksaa, hänelle syntyy verotettavaa pääomatuloa, muistuttaa Koro-Kanerva.
Artikkeli Kimppa-asujien asumistuki voi muuttua julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.