Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes haluaa tänäkin vuonna kannustaa ilotulitteiden käyttäjiä varovaisuuteen ja huolellisuuteen, ettei uudenvuoden juhlinta päättyisi ikävällä tavalla. Ilotulittaa saa uudenvuodenaatosta kello 18 alkaen kello 02 saakka sinä yönä.
Suojalasit suojaavat tehokkaasti niin ampujien kuin katsojienkin silmiä, ja ilotulitteita käsiteltäessä pitää ehdottomasti noudattaa käyttöohjeita. Tukes haastaa jälleen kaikki mukaan #muistasuojalasit-kampanjaansa ja jalkautuu myös muutamiin kaupunkeihin jakamaan suojalaseja. Kampanjan keulakuvina tänä vuonna ovat supersuositut Hydraulic Press Channel -tubettajat.
Viime vuonna ilotulitteiden aiheuttamien silmävammojen määrä kääntyi vuosien jälkeen selvään nousuun. Lisäksi raketin tuotevika aiheutti useita vakavia käsivammoja. Ilotulitteen kunto pitää tarkistaa aina ennen sen ampumista, eikä sitä koskaan saa ampua kädestä.
– Viime uutenavuotena loukkaantuneiden joukossa oli erityisen paljon keski-ikäisiä miehiä. Sen takia kutsuimme tämänvuotiseen ilotulitekampanjaamme mukaan huippusuositun YouTube-kanavan Hydraulic Press Channelin, jonka seuraajien joukossa on paljon myös tähän kohderyhmää kuuluvia. Oli hienoa, että kanavan pitäjät Lauri ja Anni Vuohensilta innostuivat lähtemään mukaan, Tukesin viestintäjohtaja Johanna Salomaa-Valkamo kertoo.
Kokeilemalla uudenlaisia viestintäkanavia Tukes uskoo tavoittavansa niitäkin kohderyhmiä, joita viraston viestintä ei välttämättä muuten löytäisi.
Ilotulitteet ovat räjähteitä – käsittele niitä sen mukaisesti!
Ilotulitteiden käyttöohjeet on aina syytä lukea ennen niiden ampumista, ja ohjeissa mainittuja turvaetäisyyksiä pitää noudattaa. Rakettien kunto pitää myös tarkistaa mahdollisen tuotevirheen havaitsemiseksi.
– Vaikka vakavia käsivammoja viime vuonna aiheuttaneiden Jumbo-rakettien myynti on kielletty, on hyvä muistaa, että tuotevirheen mahdollisuus on aina olemassa. Jos pakkauksessa huomaa esimerkiksi irrallisen osan, jota ei mainita käyttöohjeessa, sitä ei missään nimessä pidä käyttää, vaan tuote pitää palauttaa myyjälle, ylitarkastaja Mikko Ojala opastaa.
Ojala muistuttaa, että ilotulite on räjähde, eikä sitä koskaan saa ampua suoraan kädestä.
Suojalaseja jaetaan kaupunkien keskustoissa
Tukes kampanjoi turvallisen ilotulittamisen puolesta myös jalkautumalla joulun välipäivinä muutamaan suureen kaupunkiin jakamaan suojalaseja. Kampanjan tunnelmia voi seurata keskiviikkona 28.12. klo 13 Facebook livelähetyksestä osoitteessa https://www.facebook.com/turvallisuusjakemikaalivirasto/.
Tukes haastaa tänäkin vuonna kaikki ottamaan itsestään kuvan suojalasit päässä ja julkaisemaan kuvan sosiaalisen median kanavissa hashtagilla #muistasuojalasit.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes kampanjoi turvallisen ilotulittamisen puolesta yhdessä Finanssialan Keskusliiton, HYKS Silmätautien klinikan ja silmälääkärien sekä Pelastuslaitosten kanssa.
Artikkeli Tulittakaamme turvallisesti uudenvuodenaattona julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.