Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Vuokranantaja – vaadi vakuutus

$
0
0

Vuokranantajan on tärkeää sopia uuden vuokralaisen kanssa kotivakuutuksen ottamisesta. Ehto kotivakuutuksen ottamisesta kannattaa kirjata vuokrasopimukseen. Riittääkö vuokralaisen ottama vakuutus vai kannattaako vuokranantajan suojautua omalla vakuutuksella mahdollisia vahinkotilanteita ajatellen?

Kotivakuutuksen vaatiminen vuokralaiselta on yksi keinoista, joilla vuokranantaja voi varautua lisäkustannuksia aiheuttaviin riskeihin. Mikäli vuokralaisella ei vahinkotilanteessa ole voimassa olevaa vakuutusta, on hänen maksettava syntyneet kulut itse. Se, onko vuokralaisella vakuutusta vai ei, ei siis poista hänen korvausvastuutaan vahingoista, jotka hän laiminlyönnillään tai muulla huolimattomuudellaan aiheuttaa asunnolle. Vahingonkorvausvastuu ei myöskään voi siirtyä henkilöltä toiselle niin, että vuokranantaja joutuisi korvausvastuuseen vuokralaisen sijaan. Korvauskulujen maksaminen vuokranantajalle ilman vakuutuskorvausta voi kuitenkin olla kovin hidasta ja kestää vuosia tai vuokralaisen ollessa varaton jäädä kokonaan saamatta.

Kirjaa ehto kotivakuutuksesta vuokrasopimukseen

Vuokrasopimukseen kannattaa lisätä ehto, jossa vuokralaiselta edellytetään kotivakuutuksen ottamista vastuuvakuutusosineen. Samalla kannattaa sopia siitä, kuinka jatkossa voidaan vuosittain varmistaa, että vuokralainen myös pitää vakuutuksen voimassa. Kotivakuutuksen voimassaolon vahtimista voi auttaa esimerkiksi se, että vuokralaisen kanssa sovitaan, että hän toimittaa vuosittain kopion maksetusta kotivakuutuksen kuitista vuokranantajalle.

Jos vuokranantaja huomaa vasta sopimuksen tekemisen jälkeen, että ehto vakuutuksen ottamisesta pääsi unohtumaan, on ehdon lisäämisestä sopimukseen sovittava yhdessä vuokralaisen kanssa. Tuossa vaiheessa vuokranantaja ei voi enää yksipuolisesti muuttaa sopimusta.

Joskus voi tulla eteen tilanne, että sopimuksessa olevasta ehdosta huolimatta vuokralainen ei ole ottanut vaadittua kotivakuutusta. Vuokranantajan mahdollisuudet reagoida tällaiseen sopimusrikkomukseen ovat suhteellisen vähäiset. Tällaista menettelyä ei yksin voi pitää riittävänä irtisanomisperusteena. Vuokranantaja ei näin ollen voi tällä perusteella esimerkiksi irtisanoa toistaiseksi voimassa olevaa sopimusta, saati purkaa sitä välittömästi päättymään. Vuokralaiselle kannattaa kuitenkin korostaa, että vuokrasopimuksessa edellytetään vakuutuksen ottamista ja ehdon noudattamatta jättäminen on sopimusrikkomus.

Vakuutus vuokralaisen etu

Vuokranantajan on hyvä tuoda esille, että kotivakuutuksen ottaminen ja sen voimassa pitäminen on ehdottomasti vuokralaisen omien etujen mukaista. Vakuutuksesta korvataan yleisimmin vuokralaisen henkilökohtaiselle irtaimistolle aiheutuneet vahingot sekä lisäksi mahdolliset muutto- ja sijaisasumiskustannukset. Kotivakuutus on syytä ottaa ns. laajana kotivakuutuksena vastuuvakuutusosineen. Vastuuvakuutuksesta korvataan vuokralaisen itsensä jollekin toiselle aiheuttamat vahingot. Korvauksen edellytyksenä on vuokralaisen korvausvastuu, joka syntyy hänen huolimattomuudestaan tai laiminlyönnistään. Ilman vakuutusta vuokralainen voi joutua maksamaan itse esimerkiksi huolimattomuudella aiheutetusta vesivahingosta useiden kymmenien tuhansien eurojen korvaukset taloyhtiölle ja vuokranantajalle.

Vuokranantajan kannattaa harkita sijoitusasuntonsa vakuuttamista.

Tulisiko vuokranantajan ottaa oma vakuutus?

Vuokralaisen ottaman kotivakuutuksen ja taloyhtiön hankkiman kiinteistövakuutuksen lisäksi vuokranantajan kannattaa harkita sijoitusasuntonsa vakuuttamista. Tämä on tärkeää jo sen vuoksi, että vuokralaisen kotivakuutuksen voimassa pysymistä on hankala vahtia ja lisäksi on vahinkoja, joita ei lainkaan korvata vuokralaisen kotivakuutuksesta.

Vuokranantaja voi vakuuttaa ne sijoitusasuntonsa osat, jotka kuuluvat hänen kunnossapitovastuulleen. Asunnosta voidaan siten vakuuttaa kiinteä sisustus, kuten kaapistot ja jääkaappi, sekä tiettyä irtaimistoa, kuten pesukone. Vuokranantajan vakuutus, joka on otettu vuokra-asuntoa varten, sisältää usein myös oikeusturvavakuutuksen sijoitusasuntoa koskevien riitojen varalle.

Vuokranantajan oma vakuutus voi auttaa myös tilanteessa, jossa vuokranmaksu keskeytyy. Jos esimerkiksi porraskäytävässä on ollut tulipalo ja asuntoon tullut pahoja savuvahinkoja, on sijoitusasunnosta tullut asumiskelvoton ja vuokranmaksu keskeytyy tällöin kokonaan. Tässä tilanteessa vuokranantajan vakuutuksesta korvataan asunnon puhdistus- ja hajunpoistokulut sekä vuokratulon menetys mahdollisen omavastuuosuuden jälkeen. Suomen Vuokranantajien jäsenten on mahdollista ottaa Vakuutusyhtiö If:n kautta vakuutuspaketti, johon sisältyy kotivakuutus sekä oikeusturvavakuutus ja lisäturvana vuokratulon keskeytysturva vahinkotilanteissa.

Lisää tietoa kiinteistö-, koti- ja vastuuvakuutuksiin liittyvistä kysymyksistä löytyy myös FINE:n julkaisemasta oppaasta: Vuokralaisen, osakkaan ja taloyhtiön vakuutukset.

Artikkeli Vuokranantaja – vaadi vakuutus julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles