Ensimmäiseen KIRA-digi-kokeiluhankehakuun tuli lähes 50 hakemusta. Nyt on käynnissä toinen hakukierros, johon myös ensimmäisessä haussa mukana olleet voivat osallistua. Vuoden 2017 kolmella hakukierroksella on jaossa yhteensä 2 M€. Kokeiluhankkeiden teemat voivat liittyä esimerkiksi kiinteistö-ja rakentamisalan tietoon, palveluihin tai toimintamalleihin.
KIRA-digi-hankkeen toinen hankehaku etsii kokeilijoita ja tarjoaa niille rahoitusta kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaation edistämiseen. Toinen hakukierros on avoinna 3.2.2017 saakka osoitteessa kiradigi.fi, josta löytyy lisätietoa ja hankehakudokumentit. Ensimmäisellä hakukierroksella haettujen avustusten kokonaissumma oli lähes 2,2 miljoonaa euroa ja hankkeiden kokonaisvolyymi oli noin 5,3 M€. Kuusi hakemusta valittiin yhteensä noin 150 000 euron kokeiluhankerahoituksen saajiksi. Hakukierroksia on yhteensä kuusi ja kokeiluja rahoitetaan yhteensä 4,4 miljoonalla eurolla vuosina 2016-2018.
Digitalisaatiota kiritetään
KIRA-digi-kokeiluhankkeilla vauhditetaan kiinteistö- ja rakentamisalan muutosta ja luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. KIRA-digi on osa hallituksen julkisten palveluiden digitalisoimisen kärkihanketta. Kiinteistö- ja rakentamisala on ensimmäinen toimiala, jolla alan toimijat ja keskeiset viranomaiset kirittävät yhdessä koko toimialan digitalisaatiota. Visiona on avoin ja yhteen toimiva rakennetun ympäristön tiedonhallinnan ekosysteemi.
Tavoitteena on avata rakentamisen ja kaavoituksen julkinen tieto kaikkien helposti käytettäväksi, kehittää sujuvasti yhteen toimivia järjestelmiä ja yhtenäisiä toimintatapoja sekä käynnistää joukko kokeiluhankkeita luomaan uusia innovaatioita ja liiketoimintaa. Myös lainsäädäntöä on kehitettävä niin, että se tukee alan digitalisaatiota. Näin voidaan luoda hedelmällinen maaperä digitaalisen liiketoimintaekosysteemin syntymiseksi KIRA-alalle Suomeen. Tärkeä osa hanketta ovat kokeilut ja pilotit.
Kokeiluhankkeita mahdollisimman laajalla skaalalla
Kokeilulla tarkoitetaan digitaalisuutta hyödyntävän idean tai ratkaisun rajattua käytännön kokeilua, jossa opitaan kannattaako sitä lähteä kehittämään tai ottamaan käyttöön laajemmin. Kokeilijoita voivat olla sekä yritykset että yhteisöt. Kokeiluohjelman soveltamisala on rakennettu ympäristö ja rakentaminen, muun muassa suunnittelu, kaavoitus, lupaprosessit, rakentaminen, rakennusperintö, talotekniset järjestelmät, kiinteistönpito, kiinteistöliiketoiminta ja isännöinti, liitokset infraan ja energiatehokkuuteen sekä palvelutuottajat.
Kokeiluhankkeiden teemoja ovat:
- Tieto: Tiedon avaamiseen, tarjoamiseen, jalostamiseen tai hyödyntämiseen liittyvät elinkaarenaikaiset uudet mahdollisuudet ja esteiden poistaminen esimerkiksi linkitetyn datan tai datan avaamisen kautta.
- Palvelut: Asiakasarvon lisääminen ja prosessien virtaviivaistaminen alan ekosysteemissä uusien ja olemassa olevien digitaalisten palvelujen avulla.
- Vakiointi: Yhteentoimivien standardien, tietomallien, sanaston, nimikkeistön tai tehtäväluetteloiden tarjoamat elinkaarenaikaiset mahdollisuudet esimerkiksi prosessien, menettelyiden, palveluiden ja tuotteiden kehittämisessä.
- Asioiden/Esineiden Internet: Kokeiluissa yhdistetään esimerkiksi elinkaarivaiheita, laitteita, liikkumista, tietolähteitä ja virtuaalimaailmaa sekä palveluratkaisuja uudella tavalla.
- Toimintamalli: Kokeilut ravistelevat elinkaarenaikaisia toimintamalleja ja etsivät uusia ratkaisuja ja käytäntöjä digiajan mahdollistamilla keinoilla ja periaatteilla.
Hanketta toteuttavat yhdessä Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi, kunnat ja ministeriöt. Hakujulistus, yksityiskohtainen tukiohjelma sekä hakulomakkeet löytyvät sivulta kiradigi.fi.
Kesällä 2016 alkanut KIRA-digi-hanke on osa hallituksen julkisten palveluiden digitalisoimisen kärkihanketta. KIRA-digi hanke kestää vuoden 2018 loppuun. Kiinteistö-ja rakentamisala on ensimmäinen toimiala, jolla alan toimijat ja keskeiset viranomaiset kirittävät yhdessä koko toimialan digitalisaatiota. Hankkeessa ovat mukana ministeriöt, kunnat ja KIRA-foorumin neljätoista yhteisöä: Arkkitehtitoimistojen liitto ATL ry, Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL ry, Kiinteistötyönantajat ry, Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry, Rakennusteollisuus RT ry, Rakennustietosäätiö RTS, RAKLI ry, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Suomen Isännöintiliitto ry, Suomen Kiinteistöliitto ry, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry ja Talotekniikkateollisuus ry.
Artikkeli Toinen KIRA-digi-kokeiluhankehaku on nyt käynnissä julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.