Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Lisää joustavuutta vuokra-asuntomarkkinoille

$
0
0

Pellervon Taloustutkimuksen tuoreen asuntomarkkinaennusteen mukaan talouden myönteinen vire näkyy myös asuntomarkkinoilla ja pienten asuntojen markkinoiden uskotaan jatkuvan. Suomen Vuokranantajien mukaan erityisesti kasvukeskuksissa vuokra-asuminen yleistyy. Vuokra-asumisen joustavuus, helppous ja kulujen ennustettavuus houkuttavat yhä suurempaa joukkoa. Omistusasuminen ei ole enää ainoa tavoiteltava vaihtoehto nuorille, mutta myös ikäihmiset myyvät omistusasuntojaan ja muuttavat vuokralle lähemmäs lapsiaan ja lapsenlapsiaan.

-Suurissa kaupungeissa on viime vuosina rakennettu paljon vuokra-asuntoja ja erityisesti pienten asuntojen suhteellinen osuus on kasvanut. Asuntotuotanto on ollut korkealla tasolla. Kaupungistuminen ja asumistrendien muutokset kuitenkin tarkoittavat, että kysyntä pysyy edelleen korkealla, näkee Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.

-On tärkeää, että Suomessa ja sen kaupungeissa sekä kunnissa päästään asuntotuotantotavoitteisiin. Yksi parhaimmista tavoista edistää sitä, on parantaa yksityisen asuntosijoittamisen edellytyksiä. Se auttaisi myös alueiden eriytymisen ehkäisemiseen, kun samassa asunto-osakeyhtiössä on sekaisin vuokra- ja omistusasujia, Koro-Kanerva jatkaa.

Yksityiset vuokranantajat ovat vuokravälityssivustojen, kuten Vuokraovi.comin mukaan vuokra-asuntomarkkinoiden joustavin toimija.

-Tyhjät kuukaudet ovat myrkkyä yksityisille. Toisin sanoen vuokrapyyntiä mieluummin lasketaan kuin otetaan tyhjiä kuukausia. Suuret toimijat taas toimivat käytännössä päinvastoin. Hyvät yksityiset vuokranantajat luovat joustavat vuokra-asuntomarkkinat. Tämä tulee selvästi ilmi vuokravälityssivustojen aineistosta, Koro-Kanerva perustelee.

Onko ARA-tuotannon lisääminen nykyisessä markkinassa tarpeellista?

Kaupungistuminen jatkuu kaikkien tilastojen ja ennusteiden mukaan Suomessa. PTT:n asuntomarkkinaennuste 2017 alleviivaa tätä näkemystä. Kasvukeskuksissa asuntoja tarvitaan, mutta ARA-tuotanto ei välttämättä ole PTT:n ennusteen mukaan paras keino.

-Jos on olemassa riski, että ARA-tuotanto syrjäyttää ilman tukeakin syntyvää asuntorakentamista, siihen ei pitäisi ryhtyä. Valtion ja kuntien tukema tuotanto saattaa olla järkevää siinä tilanteessa, ettei asuntoja muuten synny, Koro-Kanerva sanoo.

-ARA-järjestelmä ei näytä vastaavan nykypäivän tarpeita. ARA-vuokrat ovat lähes poikkeuksetta korkeampia kuin vapaarahoitteiset vuokrat alle 100 000 asukkaan kaupungeissa, joten korjattavaa löytyy, Koro-Kanerva linjaa.

Artikkeli Lisää joustavuutta vuokra-asuntomarkkinoille julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles