Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Vuoden 2016 tulipaloissa kuoli 82 ihmistä

$
0
0

Tulipaloissa kuoli viime vuonna 82 ihmistä. Vielä marraskuussa näytti siltä, että palokuolemien määrä on pienempi kuin edellisenä vuonna, mutta joulukuun neljätoista tapausta vetivät tilaston nousuun. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön seurannan mukaan vuoden 2016 palokuolemaluku on neljä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Syksyllä alkoi näyttää, että vuonna 2016 palokuolemia olisi jälleen edellistä vuotta vähemmän. Marraskuun loppuun asti määrä olikin kohtuullinen. Heinäkuu oli erityisen positiivinen poikkeus tilastoinnin historiassa. Ensimmäistä kertaa ei kukaan kuollut tulipaloissa kalenterikuun aikana. Joulukuun 14 tapausta vetivät lukemat parin edellisen vuoden määriä synkemmäksi.

– Nämä luvut menevät vielä normaalin tilastollisen vaihtelun piikkiin, eivätkä muuta sitä tosiasiaa, että paloturvallisuus on muutaman viime vuoden aikana selvästi parantunut, painottaa SPEKin turvallisuuspäällikkö Ilpo Leino. Palokuolemien viiden edellisen vuoden keskiarvo oli vuosikymmenen vaihteessa tasan sata, nyt alle 80.

Myös niin rakennuspaloja kuin asuntopaloja oli vuonna 2016 hienoisesti edellisvuotta enemmän. Rakennuspaloja ja -palovaaroja oli viime vuonna noin 5500, lisäystä noin 300. Asuinrakennuspaloja taas oli reilut 3100, lisäystä noin 260. Tulipaloluvutkin ovat parantuneet viime vuosina.

– Muutama vuosi sitten paloautot lähtivät Suomessa hälytyskeikalle koteihin kymmenen kertaa joka päivä. Nyt luku on noin kahdeksan. Kehitys on ollut hyvää ja nopeaa. Parantamisen varaa kuitenkin on, koska suurin osa tulipaloista johtuu ihmisen omasta toiminnasta, sanoo Ilpo Leino.

Tiedot palokuolemista perustuvat Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mediaseurantaan ja pelastusalan Pronto-tietokantaan, tiedot rakennuspaloista jälkimmäiseen.

Artikkeli Vuoden 2016 tulipaloissa kuoli 82 ihmistä julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles