Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas pitää talouspolitiikan arviointineuvoston esittämää “väliaikaista alepalkkaa” joko täydellisenä ymmärtämättömyytenä tai yrityksenä lakaista ikävät asiat maton alle, kertoo Rakennusliiton tiedote. Pian 30 vuotta työnantajien kanssa rahasta vääntänyt Suokas kirjoittaa blogissa huomanneensa, ettei heillä ole koskaan rahaa.
-Jos palkat pudotetaan vitoseen, niitä ei enää koskaan ole varaa korottaa. Halukkaat tekijät vain kärrätään yhä kauempaa entistä matalamman elintason maista.
-Professorit ovat tutkimuksessaan tehneet myös sen yllättävän havainnon, että palkkojen alentamisen myötä syntyy paine riittävästä toimeentulosta. Todella oivaltavaa. Tulee mieleen takavuosien väitöskirjatasoinen tutkimus, jossa todettiin, että rappusia konttimalla pesevän selkä kipeytyy todennäköisemmin kuin varrellista moppia käyttävällä.
Suokkaan mukaan Rakennusliiton kuuden euron työkokeilu ei ole mikään yleisesti sovellettavissa oleva palkka-ale.
– Se perustuu tarkoin säädeltyyn paikalliseen sopimiseen ja ihmisten vapaaseen tahtoon. Jos mallia yritetään käyttää keppihevosena kurjassa asemassa olevien duunareiden edelleen kurjistamiseen, pilataan totaalisesti tämäkin vilpitön yritys.
Artikkeli Rakennusliiton Suokas: esitys alepalkasta ymmärtämättömyyttä julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.