Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Naapurin rahoilla rakentamaan – Ryhmärakentamista joukkorahoituksella ensimmäistä kertaa Suomessa

$
0
0

Kotimainen joukkorahoituspalvelu Groundfunding on saanut täyteen 800 000 euron tavoitteen helsinkiläisen kerrostaloyhtiö Isonnevan Kotikutosen rahoittamiseksi. Kotikutonen toteutetaan uudenlaisena ryhmärakentamisena, johon on hankalaa saada taloyhtiölainaa. Joukkorahoitus on ratkaisu rakentamisen aikaisen rahoituksen järjestämiseen ja tuo ryhmärakentamisen yhä useamman saataville.

– Joukkorahoitus on täysin uudenlainen keino ryhmärakentamisen rahoituksessa. Ryhmärakentamisen yleistymistä ovat hidastaneet rahoituksen saamiseen liittyvät hankaluudet. Pankit ovat suhtautuneet kriittisesti, ja eikä useimmilla rakentajaryhmillä ole mahdollisuutta kustantaa koko projektia omista varoistaan. Joukkorahoituksen avulla ryhmärakentaminen on mahdollista entistä useammalle, Groundfundingin toimitusjohtaja Henrik Arén sanoo.

Muuttuneen lainsäädännön myötä joukkorahoitus ja ryhmärakentaminen ovat selkeytyneet Suomessa. Ryhmärakennuttamislaki tuli voimaan syyskuussa 2015 ja joukkorahoituslaki syyskuussa 2016.

Lyhyt laina-aika, hyvä korko

Isonnevan Kotikutosen rakentamiseen kerättiin joukkorahoituspalvelun avulla 800 000 euroa.

– Joukkorahoituksella kerätty summa vastaa noin kolmannesta koko Kotikutosen kustannuksista. Kuuden asunnon kerrostalon rakentamisen kokoiskustannus on noin 2,5 miljoonaa euroa. Joukkorahoittajille laina-aika on lyhyt, vain kuusi kuukautta, sillä talo valmistuu tämän vuoden maaliskuussa. Korkoa tuolta ajalta maksetaan 5,25 prosenttia, Arén sanoo.

Sata vuotta vanha uutuus

Ryhmärakentamisessa rakennuttajana toimii joukko yksityisiä ihmisiä. Rakennusmuoto oli suosittu 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenet, mutta se jäi unohduksiin 1950-luvulla.

– Ryhmärakentamisessa rakennusliike ei omista missään vaiheessa rakennusta, vaikka rakennusyhtiö vastaisikin kokonaisurakasta ja olisi apuna suunnittelussa. Ryhmärakentamisessa asunnon hinta määräytyy rakennuskustannusten mukaan. Siksi se on suosittua alueilla, jossa neliöhinnat ovat korkeita. Lisäksi asukkaat pääsevät alusta asti vaikuttamaan siihen, millainen talosta muodostuu, Arén kertoo.

Sijoittaminen onnistuu kotisohvalta

Groundfunding tarjoaa joukkorahoituspalvelun teknisen alustan ja hoitaa koko rahoitus- ja sijoitusprosessin. Yritys arvioi rakennuttajan ja rakennuskohteen, kerää sijoitukset, hoitaa maksuliikenteen ja muut vaadittavat asiat, kuten ilmoitukset verottajalle. Palvelualusta on Groundfundingin kehittämä, ja yritys vastaa myös sen jatkokehityksestä.

– Sijoittajille Groundfunding tarjoaa vaivattoman ja helposti ymmärrettävän sijoitusmuodon. Rakentamisen edistymistä voi seurata kotisohvalta palvelun kautta tai käydä vaikka paikan päällä katsomassa. Palvelu on maksuton sijoittajille, eikä vaadi osake- tai korkomarkkinoiden seuraamista. Käyttöön tarvitaan vain suomalainen henkilötunnus ja verkkopankkitunnukset, Henrik Arén sanoo.

Groundfunding on kerännyt ensimmäisen toimintavuotensa aikana jo 1,7 miljoonaa euroa eri joukkorahoituskohteisiin. Isonnevan Kotikutonen on tähän asti suurin yksittäinen rahoitushanke.

– Joukkorahoitusta on käytetty jo monilla muilla aloilla, mutta rakennus- ja kiinteistöalalla tämä rahoitus- ja sijoitusmuoto on Suomessa uusi. Joukkorahoituksen kautta rakennuttajat saavat tarvittavan lisän hankkeiden rahoittamiseen. Tämä on erinomainen rahoituskanava myös isoille projekteille, Arén korostaa.

Groundfunding Oyj on kehittänyt uudenlaisen joukkorahoituspalvelun rakennus- ja kiinteistöalalle. Groundfunding-palvelun kautta rakennuttaja saa tarvittaessa lisärahoitusta rakennushankkeilleen pankkilainan yli jäävälle osuudelle. Sijoittajille uusi sijoitusmuoto mahdollistaa jopa 8–14 prosentin tuoton lyhyessä ajassa. Palvelu on ollut käytössä vuoden 2016 maaliskuusta alkaen, ja sen kautta on kerätty jo lähes 1,7 miljoonan euron sijoitukset. Yrityksellä on vahvaa osaamista kiinteistö-, rakennus-, rahoitus-, markkinointi- ja ohjelmistoaloilta. www.groundfunding.fi

Artikkeli Naapurin rahoilla rakentamaan – Ryhmärakentamista joukkorahoituksella ensimmäistä kertaa Suomessa julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles