Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Hypo: Vienti ei juhlinut joulukuussa

$
0
0

Joulukuun vientiluvut jäivät pettymykseksi ja ulkomaankaupan suunta pysyi synkeänä.

– Vahvistuneet luvut yritysten luottamusluvut ovat nostaneet odotuksia piristyvästä viennistä, mutta toistaiseksi Suomen talous lepää yhä kotimarkkinoiden varassa kaupunkien rakennusbuumin ja rohkeiden kuluttajien kannatellessa kehitystä, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus arvioi.

Tulli julkaisi joulukuun ennakkotilastot Suomen tavaroiden ulkomaankaupasta. Tavaraviennin arvo laski 5 prosenttia edellisvuoden joulukuusta. Tuonnin arvo nousi prosentin. Koko vuonna 2016 vienti supistui 4 prosenttia tuonnin pysyessä ennallaan.

Brotheruksen mukaan viennin vaisuuden voi kiteyttää kolmeen kohtaan: teollisuuden keskeneräinen rakennemuutos, Venäjä ja hintakilpailukyky.

– Vain viimeiseen voimme vaikuttaa suoraan. Samaan aikaan teollisuuden rakennemuutos etenee, mistä on nähtävissä jo huojentavia merkkejä uusien yritysten, tuotteiden ja toimialojen kehittymisenä. Taso ei vain riitä vielä korvaamaan aiempaa vientipalettia. Naapurionnen osalta voi onneksi odottaa parempaa: Venäjälle suuntautuvasta viennistä on kadonnut pyöreästi puolet, mutta nyt suunta on kääntynyt. Tänä vuonna idänkauppa kääntyy vastatuulesta myötäiseksi, Brotherus ennakoi.

 

Artikkeli Hypo: Vienti ei juhlinut joulukuussa julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles