EU on iso yhtenäinen pelikenttä EU:n sisäisille kiinteistöalan toimijoille, totesi European Property Federation EPF:n pääjohtaja Michael MacBrien eilen Suomen Kiinteistöliiton 110-vuotisjuhlan seminaarissa Marina Congress Centerissä Helsingissä. Lue uutinen seminaarista.
Monet kiinteistöalalla toimivat pitävät EU:ta itsestäänselvyytenä. He uskovat, että vapaudet, joista he nauttivat, ovat luonnollinen osa maailmantaloutta. Todellisuus on kuitenkin toinen, sanoi MacBrien.
Kiina ja Australia suojaavat jo kiinteistömarkkinoitaan. Ja kuka tietää, etteikö ”USA:n ylin kiinteistökehittäjä” tule tekemään samoin? Vain EU on nyt turvallinen ympäristö, koska se on lain voimalla ankkuroitu neljään vapauteen: pääoman, palveluiden, tavaroiden ja ihmisten vapaaseen liikkumiseen. Kaikki neljä ovat perustavanlaatuisen tärkeitä kiinteistöalalle, MacBrien sanoi.
EU:n jäsenmaatkin voivat toki pitää EU:n ulkopuoliset poissa julkisista hankinnoista ja myös rakennustarvikkeiden ja -tuotteiden virtaa voidaan kontrolloida, MacBrien muistutti. Samoin voidaan estää rakentajia palkkaamasta EU:n ulkopuolisia työntekijöitä.
Artikkeli EU on hyvä ympäristö pohjoismaisille kiinteistönomistajille julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.