Energiasaneeraus pienentää päästöjä ja parantaa työympäristön viihtyvyyttä.
Helsingin Etelärannassa sijaitsevaan Kirkkohallituksen kiinteistöön tehdään energiasaneeraus, jonka tavoitteena on kiinteistötekniikan modernisointi ja energiankäytön aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen tuntuva alentaminen. Projektin suunnittelee ja toteuttaa suurten kiinteistöjen energiaratkaisuihin erikoistunut palveluyritys LeaseGreen.
“Haluamme tehdä taloudellisesti kannattavan investoinnin, joka leikkaa tehokkaasti päästöjä ja parantaa tiloissa työskentelevän henkilökunnan viihtyvyyttä”, Kirkon eläkerahaston kiinteistösijoituspäällikkö Minna Jokinen sanoo.
”Odotamme, että energiaprojektin jälkeen meillä on moderni ja helposti hallittava talotekninen kokonaisuus ja hyvin valaistut toimitilat. Investointi tehokkaampaan energiankäyttöön vaikuttaa myönteisesti myös kiinteistön arvoon.”
Eteläranta 8:ssa sijaitseva Kirkkohallituksen kiinteistö on rakennettu vuonna 1955 ja sen kerrosala on 8 747 neliömetriä. Rakennukseen on tehty laaja perusparannus vuonna 1991 ja pienempiä saneerauksia 2000-luvulla. Rakennuksen omistavat Kirkon eläkerahasto ja Kirkon keskusrahasto. Kirkkohallitus muutti kiinteistöön vuonna 2014.
Tekniikka on kehittynyt nopeasti
Nyt toteutettavassa projektissa modernisoidaan talon rakennusautomaatiojärjestelmä, vaihdetaan ilmanvaihtoon energiatehokkaita puhaltimia, parannetaan ilmanvaihdon kanaviston toimivuutta ja vaihdetaan valaistus LED-tekniikkaan. LeaseGreen arvioi, että modernisointi tuottaa kiinteistön omistajille kaikkiaan 900 000 euron elinkaarisäästöt.
Minna Jokisen mukaan investointipäätös syntyi, koska alan tekniikka, erityisesti poistoilman lämmön talteenotto ja LED-valaisimet, ovat kehittyneet nopeasti.
”Tällaisen hankkeen toteuttaminen itse olisi hyvin työlästä. LeaseGreen on saavuttanut saneeraamissaan kohteissa todellisia säästöjä ja parannuksia ilmanvaihtoon, ja yhtiön tapa toteuttaa vaativa avaimet käteen –hanke miellytti meitä. Arvostamme tehokasta projektinhallintaa sekä tulosten seurantaa.”
Vastuullisuus ei heikennä tuottoja
Kirkon eläkerahaston kiinteistösalkussa on useiden kiinteistörahastojen lisäksi kuusi kiinteistökohdetta, jotka eläkerahasto omistaa osittain yhdessä muiden sijoittajien kanssa. Jokinen sanoo, että rahaston kiinteistösijoitusten tavoitteena on vakaa tuotto, tasainen kassavirta ja suojautuminen inflaatiota vastaan. Vastuullisuuden merkitys kasvaa entisestään.
”Kirkon eläkerahaston ilmastonmuutosstrategian tavoitteena on vähentää johdonmukaisesti sijoitustoimintansa hiilijalanjälkeä. Hiilijalanjälkeä seurataan Kirkon eläkerahaston osakesijoituksissa hyvin tarkkaan ja yhä enemmän myös suorissa kiinteistökohteissamme. Odotamme, että energiasaneeraus pienentää tuntuvasti kiinteistön hiilijalanjälkeä.”
Kirkon eläkerahaston uusi ilmastonmuutosstrategia hyväksyttiin joulukuussa 2016. Rahaston kaikkien sijoitusten markkina-arvo oli 1,4 miljardia euroa vuoden lopussa, ja sijoitusten tuotto kohosi viime vuonna 7,9 prosenttiin.
”Kirkon eläkerahaston esimerkki osoittaa, ettei vastuullisen sijoittamisen tarvitse olla ristiriidassa tuottojen kanssa”, LeaseGreenin toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto sanoo.
”Olemme iloisia siitä, että saamme olla mukana auttamassa vastuullisuuden edelläkävijöihin kuuluvaa rahastoa entistä parempiin tuloksiin.”
Artikkeli Kirkkohallituksen kiinteistön energiatehokkuus paranee Helsingin Etelärannassa julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.