Suomen Kiinteistöliiton ja sen jäsenyhdistysten delegaatio kävi Brysselissä tutustumassa EU:n toimintaan ja päätöksentekoon. Samalla kuultiin, miten jälkimmäiseen voi vaikuttaa.
EU:ssa päätetään monesta taloyhtiönkin arkeen vaikuttavasta asiasta, kuten energiatehokkuusvaatimuksista. Usein kuulee sanottavan: ”Siellähän ne sen Brysselissä päättivät”. Lause on absurdi. EU:n komissiossa ja parlamentissa päättävät jäsenmaiden edustajat, parlamentissa vieläpä suoralla vaalilla valitut. EU ei ole mikään mystinen ukkospilvi, joka joskus vain päättää sataa niskaan.
Kun EU:n komissiolta tulee esitys uudeksi direktiiviksi, se lähetetään jäsenmaiden hallituksille käsiteltäväksi ja kommentoitavaksi. Silloin on korkea aika toimia, jos haluaa muutoksia. Kun valmis direktiivi tulee eduskuntakäsittelyyn, on jo myöhäistä.
Matkalla tutustuttiin myös European Property Federation EPF:n työhön.
Suomen Kiinteistölehti palaa aihepiiriin huhtikuun numerossaan.
Artikkeli EU päättää paljosta – vaikuta ajoissa! julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.