Rakennetun omaisuuden tila ROTI on joka toinen vuosi tehtävä asiantuntija-arvio rakennetun omaisuuden tilasta. Se tarjoaa puolueetonta tietoa ja näkemyksiä niin asiantuntijoille, päätöksentekijöille kuin kansalaisillekin. Tuorein ROTI-raportti julkistettiin 14.3.2017.
ROTIn pohjana on valtioneuvoston vuonna 2003 vahvistama kansallinen rakennuspoliittinen ohjelma. Arvio perustuu laajaan faktapohjaan ja asiantuntijapaneeleiden työskentelyyn. Panelisteiksi kutsutaan alan johtavia päätöksentekijöitä ja asiantuntijoita, mikä varmistaa kytkennät Suomessa ja kansainvälisesti käynnissä oleviin muihin kehityshankkeisiin.
ROTI 2017 -raportti nostaa aiemmista arvioinneista tuttujen näkökulmien eli rakennusten, liikenneverkkojen, yhdyskuntateknisten järjestelmien sekä koulutuksen ja kehityksen rinnalle arkkitehtuurin, suunnittelun, muotoilun ja taiteen rakennetussa ympäristössä. Lisäksi vuonna 2015 ensimmäistä kertaa omana kokonaisuutenaan käsitelty digitaaliset ratkaisut -osio on mukana myös vuoden 2017 ROTIssa. Eritysteemana ovat tällä kertaa kuntien rakennetun omaisuuden hallintaan liittyvät kysymykset ja toimenpidesuositukset.
Suosituksissa nostetaan esiin muun muassa seuraavat asiat:
-
Rakennukset laitettava kuntoon
-
Infrasta huolehdittava pitkäjänteisesti
-
Vesihuoltopalveluille tehtävä rakennemuutos
-
Rakennetun ympäristön tutkimusta ja koulutusta lisättävä
-
Tieto-omaisuus saatava tuottamaan
-
Päämääräksi otettava kestävä rakennettu ympäristö
Vuonna 2017 julkaistava ROTI-raportti on järjestyksessään kuudes. Se perustuu liki 160 asiantuntijan näkemyksiin rakennetun ympäristön nykytilasta ja lähitulevaisuudesta. Lisäksi lähteinä ja taustamateriaalina raportissa on käytetty yli 70 selvitystä, tutkimusta, raporttia ja tilastoa.
Artikkeli Rakennetun ympäristön tilaa selvittävä ROTI julki julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.