Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Muistetaan pihan suunnittelussa pelastus ja huolto

$
0
0

Emmehän rakenna pergoloita tai kivikkopuutarhoja sinne, mistä pitää päästä ajamaan paloautolla?

Ammattitaitoiset pihojen suunnittelijat ottavat useimmiten erittäin hyvin huomioon käytännöllisyyden pihasuunnittelussa. Jo lait ja säädöksetkin ohjaavat jonkin verran suunnittelua. Pelastuslain 11§ määrää, että ”pelastustielle ei saa pysäköidä autoja, kasata lunta, laittaa valaistuspylväitä, istutuksia eikä mitään muutakaan liikennettä estävää”. Istutuksia ja rakennelmia ei pihoissa yleensä olekaan huollon ja pelastamisen tiellä. Ongelmia aiheuttavat eniten väärin pysäköidyt autot.

Nykypäivän ahdas rakentaminen vaikuttaa esimerkiksi lumenkasauspaikkoihin. Niitä ei aina ole tarpeeksi ja joskus ei ollenkaan. Siksi pihalle olisi myös päästävä kuorma-autolla, jos lumi kerran pitää viedä heti pois. Samoin myös painorajoitukset kansipihoilla haittaavat esimerkiksi kunnostusta ja korjausrakentamista ja myös puiden hoitoleikkauksia ja kaatoja. Toki puut saa hoidettua kiipeämällä, jos pihaan ei pääse nostokoriautolla, mutta se on hitaampaa. Ja jos vielä oksia ja runkoja joutuu kuljettamaan pitkälle käsipelillä, työn kustannukset kasvavat.

Puut tai oikeastaan niiden matalalla kasvavat oksat haittaavat kunnossapitotöitä. Olisi varmistettava, että aurauskoneet ja kuorma-autot mahtuvat kulkemaan ilman oksakosketusta, joka helposti repii puiden oksia. Suunnittelussa on myös hyvä ottaa huomioon kunnossapito. Esimerkiksi reunakivet, muurit, istutusastiat ja pensaiden ylikasvu hankaloittaa huoltotöitä.

Mielenkiintoisia pihoja löytyy myös keskustan umpikortteleiden sisäpihoilta Töölöstä, Kalliosta ym. Monet näistä pihoista alkavat kaivata kunnostuksia ja päivityksiä. Viherrakentaminen ja logistiikka ovat niissä monesti aivan omaa luokkaansa, ottaen huomioon myös runsaahkon liikenteen ja jalankulun alueilla. Kiinteistöhuollolla on varmaankin myös omat haasteensa näillä sisäpihoilla esimerkiksi lumen kasaamisessa ja pois kuljettamisessa.

Näin tiiviin rakentamisen aikakautena ovat myös uusien kaupunginosien yhteispihat tulleet tutuksi. Ne ovat yleensä kansipihoja, ja kannen alla on parkkihalli. Töiden osalta haastetta antaa, että taloyhtiöllä voi olla jokaisella omat sopimuskumppanit ja rajat pihoissa häilyvät; on taloyhtiön omia alueita ja sitten yhteisiä.

Vuosien saatossa satoja pihoja nähneenä, enkä vieläkään kyllästyneenä, olen sitä mieltä, että nykyään ollaan yhä enemmän kiinnostuneita pihasta. Siellä halutaan viettää aikaa ja pihoja rakennetaan toiminnallisemmiksi. Toki monet vanhat pihat, kuten vanhan Maunulan suuret kerrostalopihat ja hienot talot ovat myös omaa luokkaansa.

Onhan se aina haaste, kun kaikki pitää mahduttaa samaan pihaan: autot, pyörät, vihreys, leikkipaikat, oleskelualueet – ja kaikki tuo pitää vielä pitää kunnossa. Oma mielipiteeni on, että ihan hyvällä mallilla useimmilla pihoilla ollaan.

Kirjoittaja on työnjohtaja, puutarhuri ja vihervalvoja Viherviisikko Oy:ssä.

 

Ihan on pihalla kivaa, kun se hyvin suunnitellaan.

Artikkeli Muistetaan pihan suunnittelussa pelastus ja huolto julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles