Tyypillinen suomalainen yksityinen vuokranantaja on yli 60-vuotias piensijoittaja, joka omistaa yhden tai kaksi asuntoa. Nousemassa on sukupolvi, joka tavoittelee korkeampaa tuottoa ja panostaa myös asiakassuhteen vaalimiseen.
Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja 2016 -kyselyn mukaan alle 40-vuotiaat vuokranantajat ovat ensisijaisesti asuntosijoittajia, joilla on vähän muuta sijoitusvarallisuutta.
– Ammattimaisuus ja tuotto-odotukset ovat nuoremmilla vuokranantajilla hieman korkeammat kuin vanhemmilla. Uusi asuntosijoittajien sukupolvi suhtautuu asuntosäästämiseen kunnianhimoisemmin, sanoo Suomen Vuokranantajien asiantuntija Tuomas Viljamaa.
– Asuntosijoittamista pidetään varmatuottoisena kohteena. Nuoret näyttävät sijoittavan jo suhteellisen pieniäkin säästöjä suoraan asuntoihin. Pitkäjänteinen sijoitustoiminta on myös kyselyn mukaan avain vaurastumiseen.
Nuoret käyttävät vähemmän välittäjiä
Nuorten tavoitteellisuus näkyy paremman kannattavuuden hakemisena. Nuoremmilla vuokranantajilla bruttovuokratuotto on yleisimmin 5–7 % ja vanhemmilla 3–5 %.
– Nuoremmat vuokranantajat kiinnittävät kannattavuuteen enemmän huomiota. Kannattavuus muodostuu tuoton lisäksi pitkäjänteisestä ja hyvästä asiakassuhteen hoidosta, sanoo Viljamaa.
Asuntojen määrä on melko pieni kaikilla vastanneilla. Valtaosa vuokraa 1–2 asuntoa.
Nuoret vuokranantajat käyttävät välittäjää huomattavasti vähemmän. Alle 40-vuotiaista 10 % käyttää säännöllisesti vuokravälittäjää, yli 60-vuotiaista lähes kolmannes. Sosiaalinen media ja vuokravälityssivustot ovat vähentäneet välittäjien käyttöä.
Työttömyyden kasvu huolettaa
Kaikenikäiset vuokranantajat ovat huolissaan talouden tilanteesta, työttömyyden kasvusta ja verotuksen kiristymisestä. Yksityisten vuokranantajien on entistä haastavampi löytää hyviä kohteita.
– Asumistuen leikkaaminen ei näytä erityisen paljon huolettavan yksityisiä vuokranantajia. Asuntorahastot ovat tulleet ryminällä vuokra-asuntomarkkinoille ja lisänneet kilpailua hyvistä vuokralaisista. Näyttää siltä, että yksityiset vuokranantajat joustavat eniten markkinassa hyvän vuokralaisen saamiseksi, analysoi Viljamaa.
Suomen Vuokranantajien joulukuussa 2016 tehtyyn kyselyyn vastasi yli 3000 yksityistä vuokranantajaa. Nuorempia vastaajia oli 583, joista 17,84% alle 30-vuotiaita. Alle 40-vuotiaista vastaajista kaksi kolmesta on miehiä.
Nuorista vastaajista noin 87 % ja vanhemmista 90 % mainitsee tärkeimmäksi tuekseen Suomen Vuokranantajat.
Artikkeli Nuoret vuokranantajat tavoitteellisempia julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.