Helsingin kaupunki käynnisti keväällä 2016 Kohtuuhintainen kerrostalo -kilpailun, jonka tavoitteena oli löytää uusia ratkaisuja kohtuuhintaiseen asuntorakentamiseen. Sen tuloksena valitaan nyt toteuttajat kahdelle kerrostalotontille.
Kiinteistölautakunta käsittelee kilpailun tuloksia ja tonttien varaamista kilpailun voittajille kokouksessaan 20.4.2017. Mellunkylän Kivikossa (Paukkulantie 2) sijaitsevan tontin toteuttajaksi kiinteistölautakunnalle esitetään Basso Building Systems Oy:tä. Laajasalon Yliskylässä (Gunillantie) toteuttajiksi valittaneen Kojamo Oyj (entinen VVO-yhtymä Oyj) ja SSR Uusimaa Oy.
Toteuttajien valinnassa on kiinnitetty erityistä huomiota rakentamisen kohtuuhintaisuuteen ja asuntojen hinta–laatu-suhdetta parantaviin ratkaisuihin. Kohtuuhintainen kerrostalo -hankkeen tavoitteena oli samalla vahvistaa kaupungin ja rakennusalan toimijoiden yhteistyötä ja ymmärrystä kohtuuhintaisen rakentamisen edellytyksistä.
Hanke on osa Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -kokonaisuutta, ja siihen liittyvä kilpailu toteutettiin yhteistyössä Rakennusteollisuus RT ry:n ja RAKLI ry:n kanssa.
Kivikossa virtaviivainen rakennusprosessi edistää kohtuuhintaisuutta
Mellunkylän Kivikon tontilla rakentamisen on tarkoitus alkaa vuoden 2017 loppuun mennessä ja valmistua noin kahdessa vuodessa. Basso Building Systemsin on määrä toteuttaa tontille noin sata vapaarahoitteista omistusasuntoa, joista osa on ns. puolihitas-asuntoja ja osa sääntelemätöntä tuotantoa. Puolihitaksella tarkoitetaan omistusasuntoja, joiden ensimmäinen myyntihinta on säännelty.
Kilpailussa arvioitiin, että Basson esittämä ratkaisu on kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen ja ympäristöään hyvin täydentävä. ”Ehdotuksessa on monia laatudetaljeja, asuntojen hintapuite on hyvin kohtuullinen ja hinta–laatu-suhde on erinomainen. Rakentamisprosessin virtaviivaistaminen ja siitä saatavat kustannushyödyt on ehdotuksessa viety erityisen pitkälle”, kilpailun arviointiryhmä toteaa.
Asuntojakauman monipuolisuutta tulee kuitenkin kehittää jatkosuunnittelussa, sillä ehdotus painottui pieniin asuntoihin. Suunnitellun rakentamisen laajuus on yhteensä 5 400 kerrosneliömetriä.
Basso on ilmoittanut myyvänsä puolihitas-asunnot keskimääräisellä 3 390 euron neliöhinnalla. Muiden asuntojen myyntihintaa ei säännellä, mutta tarkoituksena on, että myös ne myydään asuntotyypeittäin samaan hintaan kuin puolihitakset.
Laajasalossa asukkaiden valinnanvapaus nostaa hinta–laatu-suhdetta
Kojamo ja SSR Uusimaa aikovat toteuttaa Laajasalon Yliskylään yhteensä noin 210 vapaarahoitteista vuokra-asuntoa ja puolihitas-asuntoa.
”Ehdotus on kaupunkikuvallisesti näyttävä ja mieleenpainuva. Ulko- ja sisätilojen kokonaisuus on elämyksellinen ja rikas. Suunnitelmassa on paljon asumiseen liittyviä laatutekijöitä ja asukkaille on jätetty valinnanvapautta. Erityisesti näiden tekijöiden ansiosta hinta–laatu-suhde nousee korkeaksi”, kilpailun arviointiryhmä toteaa Kojamon ja SSR:n suunnitelmasta.
Laajasaloon suunnitellun rakentamisen laajuus on noin 11 200 kerrosneliömetriä, mikä on huomattavasti enemmän kuin asemakaavan mukainen rakennusoikeus. Ehdotus arvioitiin erittäin kehityskelpoiseksi, mutta sen edellyttämien kaavapoikkeamien toteutuskelpoisuudesta voidaan lopullisesti varmistua vasta jatkosuunnittelussa. Myös tässä kohteessa asuntojakauman monipuolisuus on jatkokehityksen kohteena.
Laajasalon tontti on tarkoitus jakaa SSR Uusimaan ja Kojamon kesken. Rakentamisen on suunniteltu alkavan vaiheittain viimeistään keväällä 2019. Kojamon tontille toteutetaan vuokra-asuntoja, joiden keskimääräinen enimmäisvuokra on 19,50 euroa neliöltä. SSR puolestaan on velvollinen myymään toteuttamansa puolihitas-asunnot keskimääräiseen 3 738 euron neliöhintaan. Erityisratkaisut, kuten sauna ja yksiön kaappisänky, on hinnoiteltu erikseen.
Kilpailussa saatiin seitsemän ehdotusta
Kohtuuhintainen kerrostalo -kilpailuun osallistuneiden ehdotusten määrä jäi melko vähäiseksi, sillä kilpailun kahdelle tontille kohdistui kaikkiaan seitsemän hakemusta.
”Kohtuuhintainen asuminen on pääkaupunkiseudun kansainvälisen kilpailukyvyn suurimpia haasteita ja yksi vilkkaimmista rakennusalan puheenaiheista. Niinpä jätettyjen ehdotusten pieni lukumäärä on meille hienoinen pettymys”, kertoo projektinjohtaja Kimmo Kuisma.
Kilpailun tavoitteena oli löytää innovatiivisia hinta-laatusuhdetta parantavia ratkaisuja sekä luoda edellytyksiä kohtuuhintaisen asuntotuotannon lisäämiseksi tulevaisuudessa. Voittajiksi esitettävät ehdotukset ovat laadukkaita, mutta arviointiryhmän mukaan kilpailu ei tuottanut sellaisia erityisiä innovaatioita, joilla kova haaste ratkaistaisiin.
”Kilpailuun osallistuneet suunnitelmat olivat kuitenkin maltillisen hintaisia. Ne sisälsivät monia kohtuuhintaisen asumisen ratkaisuja, vaikka niitä ei voi sellaisenaan monistaa. Huomattavaa on, että ehdotukset olivat kaupunkikuvallisesti merkittäviä”, Kimmo Kuisma sanoo.
Basson sekä Kojamon ja SSR:n kilpailuehdotukset ovat nähtävillä 29.4.2017 asti Laiturin näyttelytilassa (os. Narinkka 2, Helsinki). Myös muita kilpailuun osallistuneita ehdotuksia on nähtävillä kiinteistöviraston verkkosivuilla (www.hel.fi/kv).
Artikkeli Laajasaloon ja Mellunkylään 300 uutta asuntoa – kaupunki etsi kohtuuhintaisia ratkaisuja julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.