Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Löytyykö sijoitusasuntoon vuokralainen?

$
0
0

Asuntosijoittaminen kiinnostaa yhä useampia, koska moni muu sijoitusmuoto on muuttunut epävarmemmaksi ja vaikeammin hallittavaksi. Asuntojen arvot ovat nousseet tasaisesti ja vuokratuotot antavat tasaista kassavirtaa. Suomessa on yksityisiä vuokranantajia Suomen Vuokranantajat ry:n arvion mukaan 210 000. Heidän keski-ikänsä on yli 60 vuotta ja suurin osa omistaa yhden tai kaksi asuntoa.  Nyt myös nuori sukupolvi on löytänyt asuntosijoittamisen, ja tutkimusten mukaan he toimivat tavoitteellisesti ja tuottohakuisemmin. Nuoret asuntosijoittajat ovat myös oivaltaneet, että velkavipua käyttäen pienellä panoksella pääsee helposti kiinni tuottoon.

Asuntosijoittajat etsivät uusia kohteita koko ajan lisää ja monia asuntoja rakennetaankin nimenomaan sijoitusasunnoiksi. Kasvukeskuksissa asunnot menevät hyvin kaupaksi, mikä kannustaa lisäämään tuotantoa entisestään. Asuntorahastot ovat myös tulleet markkinoille voimakkaasti.

Mutta, löytyykö sijoitusasuntoon hyvä vuokralainen?

Vuokramarkkinoilla on totuttu siihen, että kasvukeskuksissa asuntoihin löytyy aina asukkaita hinnasta riippumatta ja vuokrat ovat nousseet tasaisen tahtiin. Erityisesti pääkaupunkiseudulla vuokrat joskus jo ylittävät vuokralaisten maksukyvyn, mutta kysyntää asuntoihin riittää, jos vuokra on maltillinen.

Jokainen yksityinen vuokranantaja haluaa sijoitusasuntoonsa hyvän vuokralaisen – vuokralaisen, joka maksaa vuokransa ajallaan, hoitaa asuntoa hyvin eikä aiheuta häiriöitä. Oikean vuokralaisen valinta vaatii tarkkuutta ja ihmistuntemusta. Onnistumisen mahdollisuudet ovat tietenkin suuremmat, jos halukkaita vuokralaisehdokkaita on paljon, mutta aina ehdokkaita ei ole valittavaksi asti.  Vuokramarkkinoilla myös kilpaillaan hyvistä vuokralaisista, ja moni vuokranantaja miettii miten löytää hyvä vuokralainen.

Houkutteleva asunto vetää puoleensa vuokrauksesta kiinnostuneita, mutta miten sijoitusasunnosta saa haluttavan - millaisen asunnon vuokralainen valitsee?

Vuokralainen haluaa asunnon, joka on oikealla paikalla, sopivan hintainen, ja johon hän saa rakennettua kodin itselleen.  Kaksi ensin mainittua ovat helppoja, mutta mitä tarkoittaa, että asunnosta tulee koti?

Osa vuokralaisista arvostaa tyylikkyyttä, hyvin varusteltua tasokasta asuntoa, ja osa haluaa asunnon, jonka saa muokata itselleen viihtyisäksi.  Vaatimattomassakin asunnossa perusasioiden on toimittava, mutta kuluneet seinäpinnat eivät aina haittaa, jos vuokralainen saa siistiä asuntoa ja vuokranantaja osallistuu kustannuksiin.  Jos vuokralainen saa tehdä asunnosta oman näköisensä, hän usein myös viihtyy siinä pitempään.

Monelle vuokralaiselle asunto on koti vain, jos lemmikkieläin on sallittu. Yhden hengen taloudet lisääntyvät koko ajan ja monelle yksinasuvalle koira tai kissa on entistä tärkeämpi. Lemmikin pitoon toki liittyy myös riskejä ja moni vuokranantaja haluaisi kieltää ne kokonaan.  Mutta, jos vuokralainen hoitaa lemmikkiään hyvin, hän saattaa myös elämäntavoiltaan olla hyvin tunnollinen. Vuokranantajan kannattaakin usein tarkastella kantaansa tilannekohtaisesti.  Toisaalta kysyntää on myös allergiavapaille asunnoille.

Usein kuulee sanottavan, että asuntomarkkinat ovat jakautuneet tasokkaisiin ja kalliisiin asuntoihin ja vanhempiin ja huonokuntoisempiin asuntoihin. Näin varmaan onkin, mutta molempiin löytyy vuokralaisia, kun vuokrausehdot ja vuokra ovat oikeat.

Hyvä ja turvallinen vuokrasuhde

Koska hyvällä vuokralaisella on vaihtoehtoja, hänelle on myös entistä tärkeämpää, että vuokrasuhde toimii ja hän voi tuntea olonsa turvalliseksi. Kun vuokranantaja noudattaa Hyvää Vuokratapaa ja toimii reilun ja avoimen pelin hengen mukaisesti, vuokralainenkin toimii samoin. Vuokranantajan on huolehdittava asuntoon viipymättä uusi kodinkone, jos vanha rikkoutuu, ja yleensä kiitokseksi hän saa vuokralaisen, joka hoitaa asuntoa hyvin.

Hyvä ja selkeä vuokrasopimus on perusta onnistuneelle vuokrasuhteelle. Kummankin osapuolen on ymmärrettävä mitä on sovittu ja allekirjoitettu. Valitettavan usein vuokralainen allekirjoittaa määräaikaisen vuokrasopimuksen ymmärtämättä sen sitovuutta. Kun vuokrasopimuksessa on selkeästi sovittu osapuolten velvoitteista, vakuudesta, vuokrankorotuksista, lemmikkieläimistä ja tupakoinnista, avainten palautuksista ja muista yksityiskohdista, ei synny väärinkäsityksiä. Kun asioista on sovittu vain suullisesti, usein muistikuva sopimuksesta on se, mikä itselle on edullisin.

Häiriöitä vuokrasuhteessa

Joskus huolellisesti valitun vuokralaisen elämäntilanne muuttuu, ja vuokrasuhteeseen syntyy ongelmia joko vuokranmaksussa, asunnon hoidossa tai taloyhtiö raportoi naapureita häiritsevästä asumisesta. Häiriöihin on syytä puuttua viivytyksettä, mutta varsinkin taloyhtiön raportoimat häiriötilanteet kannattaa selvittää myös vuokralaisen näkökulmasta, sillä aina häiriön aiheuttaja ei ole epäilty. Mikäli häiriöt asumisessa tai vuokranmaksussa ovat selkeitä, vuokranantajan on annettava varoitus – taloyhtiön antama varoitus ei ole riittävä.  Varoituksen jälkeen vuokrasuhde on purettavissa, mikäli häiriöt jatkuvat.

Vuokrauksen ja vuokrasuhteen hoidon voi myös ulkoistaa

Kaikilla vuokranantajilla ei ole aikaa tai halua hoitaa vuokrasuhdetta vuokralaisen kanssa. Vuokralaisen etsintä vaatii laajaa markkinointia ja oikean vuokralaisen valinta osaamista ja kokemusta.  Asunnon jääminen tyhjilleen vuokrasuhteen päättyessä tai vuokrauksen epäonnistuminen vie asunnosta saatavan tuoton pitkäksi aikaa. Ammattitaitoinen vuokravälittäjä tuntee alueen markkinatilanteen ja pystyy arvioimaan oikean vuokratason, markkinoimaan asuntoa tehokkaasti ja laatimaan hyvän vuokrasopimuksen.

toimitusjohtaja Pirjo Timonen, OVV Asuntopalvelut Oy

Kirjoittaja paneutuu seuraavissa verkkolehden artikkeleissa vuokrauksen käytännön tilanteisiin kuten vuokrasuhteen häiriötilanteiden hoitoon, asunnon kuntoon, siivoukseen ja vuokralaisen velvollisuuksiin sekä taloyhtiön hallintaan ottaman asunnon vuokraukseen.

OVV Asuntopalvelut on itsenäisistä yrittäjistä muodostuvan ketjun johtamisyhtiö, joka on osa Investors House -konsernia. OVV:n toimialana on yksityisten sijoitusasuntojen vuokravälitys ja hallinnointi, myynti sekä toimitilavälitys. OVV on toiminut vuodesta 1994. OVV toimittaa sivustoa www.vuokrakas.com, mistä löytyy runsaasti tietoa asuntosijoittamiseen ja vuokraukseen.

Helsinki – Hyvinkää – Joensuu – Jyväskylä – Kuopio – Lahti – Oulu – Pori – Rauma – Tampere – Turku

www.ovv.com, www.vuokrakas.com

Artikkeli Löytyykö sijoitusasuntoon vuokralainen? julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles