Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina aiempaa selkeämmät energiamerkinnät, joiden myötä kuluttajat pystyvät helpommin valitsemaan energian kulutuksen kannalta tehokkaampia sähkölaitteita ja siten vähentämään energiankulutusta.
- Uusi energiatehokkuusasteikko nykyisille ja uusille kodinkoneille
- Kätevää ja selkeää informaatiota kuluttajille
- Uudet merkinnät käyttöön aikaisintaan vuoden 2019 lopussa
Mepit hyväksyivät uudet A-G-asteikon energiamerkinnät osoittamaan kodinkoneiden energiatehokkuutta äänin 535 puolesta, 46 vastaan ja 79 tyhjää.
Uusien merkintöjen myötä kuluttajat pystyvät helpommin valitsemaan tehokkaampia sähkölaitteita, joilla pienentää energiankulutusta ja sähkölaskuja. Tämän uskotaan myös kannustavan valmistajia kehittämään aiempaa energiatehokkaampia laitteita.
Uudet merkinnät korvaavat A+/A++/jne.-merkinnät aikaisintaan vuoden 2019 lopussa. Jotta energiamerkinnät pysyvät energiatehokkaiden laitteiden kehityksen tasolla, jatkossa laitteet uudelleenluokitellaan, mikäli 30 % myydyistä tuotteista kuuluu tehokkuusluokkaan A tai mikäli 50 % tuotteista kuuluu luokkaan A ja B.
Merkintöjen on näyttävä laitteissa, minkä lisäksi tiedot energiatehokkuudesta ovat saatavilla internetissä. Myyjän on ilmoitettava kuluttajalle, mikäli energiatehokkuus muuttuu.
Mainoksissa ja teknisessä myynninedistämismateriaalissa on ilmoitettava ainakin tuotteen energialuokka ja laitteessa käytössä oleva energiatehokkuusluokkien asteikko.
Komission on määrä perustaa tuotetietokanta, joka auttaa kansallisia viranomaisia seuraamaan uusien sääntöjen noudattamista. Tietokannan osana toimiva online-portaali tukee markkinavalvontaviranomaisten työtä ja portaalin kautta kansalaiset saavat lisätietoa tuotteista. Lisäksi komissio laatii suuntaviivat sääntöjen täytäntöönpanoa varten, erityisesti tuotetestauksen parhaiden käytäntöjen ja tietojenvaihdon osalta.
Artikkeli Kodinkoneiden energiamerkinnöistä yksinkertaisempia julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.