Taloyhtiöissä tunteita herättävälle asuntokohtaiselle vedenkulutuksen seurannalle on Talouselämän mukaan tarjolla Enveran kehittämä etäseurantamahdollisuus.
Kansainvälisille markkinoille tähtäävällä Enveralla on jo asiakkainaan yli 5000 taloyhtiöitä sekä suomalaisten omistamia kiinteistöjä ulkomailla.
Lehden tietojen mukaan käyttövesi on taloyhtiöiden toiseksi suurin kustannuserä. Esimerkiksi hitaasti huomattavista vuodoista aiheutuvat kulutuspiikit voitaisiin minimoida etäseurannalla.
Toisin kuin huoltomiehen kerran kuussa vesimittarista tekemä merkintä, etäseuranta ottaa mittarista kuvan kerran tunnissa. Epänormaali kulutus aiheuttaa hälytyksen. Näin esimerkiksi vesivahingot havaitaan mahdollisimman ajoissa.
Lue koko juttu Taloussanomista
Artikkeli Vedenkulutuksen etäseurannalla kustannukset alas julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.