Budjettiriihessä päätettiin ehdotetusta neliövuokraleikkurista luopumisesta. Suomen Vuokranantajien mielestä päätös on järkevä, sillä neliövuokraleikkuri olisi monimutkaistanut asumistukijärjestelmää. Suomen Vuokranantajat kannustaa edelleen asumisen tukijärjestelmien kehittämiseen.
Tänään päättyneessä budjettiriihessä on päätetty, että neliövuokrarajojen lisäämisestä asumistukijärjestelmään luovutaan.
”Päätös on erittäin järkevä: neliövuokraleikkuri olisi monimutkaistanut asumisen tukijärjestelmää ja tehnyt siitä tuensaajille hankalamman ymmärtää. Hallitusta pitää kiittää joustavuudesta ja tuoreimpien tutkimustulosten huomioonottamisesta. Tuntuu siltä, että hallitus on kuunnellut muun muassa VATT:n uusimpia tutkimustuloksia asumistuista ja asumistukijärjestelmästä”, toteaa Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.
Budjettiriihessä on myös päätetty enimmäisasumismenojen jäädyttämisestä vuoden 2017 tasolle sekä ns. osa-asunnon normin palauttamisesta. ”Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä osa-asunnon normin palauttaminen tarkoittaa käytännössä”, Koro-Kanerva kertoo.
Asumistuen kehittämistä jatkettava
Suomen Vuokranantajien näkemyksen mukaan asumistukimenojen kasvua pitää hillitä ja asumisen tukien yhdenmukaistamista ja yksinkertaistamista pitää jatkaa.
”Jos asumistukimenoja halutaan leikata, järkevämpää on tehdä se enimmäisasumismenojen kautta. Lisäksi järjestelmän yksinkertaistaminen on tärkeää. Esimerkiksi opiskelijoiden siirtäminen yleisen asumistuen piiriin selkeytti järjestelmää. Toki sen jälkimainingeissa kannattaisi muuttaa ruokakuntakäsitettä siten, ettei se ohjaa tapaa, jolla vuokrasopimukset tehdään. Lisäksi eläkkeensaajien asumistuki pitäisi yhtenäistää yleiseen asumistukeen”, sanoo Koro-Kanerva.
”Pitkällä aikavälillä on syytä pohtia siirtymistä jonkinlaiseen perustulomalliin, jossa asukkaiden oma vastuu asumisensa järjestämisestä vahvistuisi. Saattaa kuitenkin olla, että joissain tilanteissa on syytä myös olla olemassa jokin asumiseen korvamerkitty tukimuoto. Kaikista heikoimmassa asemassa olevista on suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pidettävä huolta”, ideoi Koro-Kanerva jatkoa.
Artikkeli Budjettiriihen päätös luopua neliövuokraleikkurista toimiva – asumisen tukijärjestelmien kehittämistä on jatkettava julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.