Elfan toteuttaman kyselyn mukaan suomalaiset ovat turhautuneimpia säilytystilan niukkuuteen Pohjoismaissa. Sauna onkin suomalaisten asuntojen yleisimmin käytetty lisäsäilytystila.
Yli puolet suomalaisista (51 %) on turhautuneita säilytystilan puutteesta kodissaan ja lähes joka neljäs (23 %) onkin valjastanut saunan säilytystilaksi. Saunan lisäksi lisätilaa haetaan kodin ulkopuolelta (40 %) esimerkiksi ystävien tai vanhempien luota tai erikseen vuokratusta säilytystilasta.
Säilytystilan organisoinnilla voi säästää tuhansia euroja
Suomen kalleimmassa kunnassa Helsingissä keskineliöhinta on noin 4 700 euroa. 40 prosenttia pääkaupunkiseudun vastaajista ilmoitti varanneensa asunnostaan säilytystilaa 6–10 neliömetriä ja joka neljäs 11–20 neliömetriä. Keskineliöhinnalla 6–20 neliömetrin säilytystilan hinnaksi tulee vähintään 28 000 euroa ja enintään jopa 95 000 euroa. Kun huomioi vielä Helsingin alueiden suuret hintavaihtelut, tulee esimerkiksi Punavuoressa jo 6 neliömetrin säilytystilan hinnaksi noin 44 000 euroa.
”Säilytystilan tai ainakin osan siitä saaminen asuinkäyttöön voisi tuoda helposti tuhansien eurojen arvosta lisää asuintilaa erityisesti kalleimpien neliöhintojen alueilla”, sanoo Elfa Kirenan toimitusjohtaja Tiina Hämäläinen.
Hieman alle puolet suomalaisista (42 %) uskookin, että fiksummat säilytysratkaisut toisivat lisää tilaa. Asuntoa valitessa säilytysmahdollisuuksia pitää vähintään melko tärkeänä kolme neljästä vastaajasta ja erittäin tärkeänäkin lähes puolet (45 %).
Sen sijaan asunnon vaihtoa huonojen säilytystilojen vuoksi on harkinnut ainoastaan joka viides suomalaisesta.
Suomalaiset eivät usko ammattiapuun säilytyksessä
Säilytyksen asiantuntijoiden käyttöä omien säilytysratkaisujen parantamiseen harkitsee suoriltaan vain joka kymmenes vastaaja. Eri elämäntilanteessa olevien kesken on kuitenkin selvä ero. Lapsiperheistä ulkopuolista asiantuntijaa voisi ajatella käyttävänsä joka neljäs (19 %) ja eläkeläisistä vain noin joka kahdeskymmenes (6 %).
”On olemassa monia tapoja organisoida säilytettävät tavarat tehokkaammin. Tilan vapauttaminen onnistuu sijoittamalla säilytysratkaisuja esimerkiksi mahdollisimman lähelle kattoa”, sanoo Elfa Kirenan markkinointikoordinaattori Kirsi Kajander
Vaikka säilytystilojen puute aiheuttaa turhautumista, yli puolet suomalaisista vastaajista (57 %) kertoo kuitenkin lykkäävänsä säilytystilojen järjestämistä.
Tilastoja
Säilytystilojen niukkuudesta turhautuneiden osuus
- Suomi 51 %
- Ruotsi 48 %
- Norja 39 %
- Tanska 38 %
Vaihtoehtoisia säilytyspaikkoja suomalaisten keskuudessa
- Sauna 23 %
- Jääkaappi tai pakastin 22 %
- Auto 15 %
- Kylpyamme tai suihku 13 %
- Uuni 6 %
Jos fiksummat säilytysratkaisut vapauttaisivat kodistasi niin paljon tilaa, että saisit jonkin seuraavista, minkä valitsisit?
- Vaatehuone 23 %
- Työhuone 20 %
- Kotikuntosali 12 %
- Askarteluhuone 11 %
- Sauna 9 %
Seitsemän vinkkiä arvokkaan lisätilan saamiseksi
Säilytystilaselvitys osoittaa, kuinka tavaroiden tehoton säilyttäminen ei syö pelkästään tilaa, vaan käy myös kalliiksi. Elfan säilytysekspertti Kirsi Kajander jakaa vinkkejä säilytysratkaisuiden tehostamiseen ja asuintilan maksimoimiseen.
- Metsästä lisätilaa. ”Kotonasi on enemmän säilytystilaa kuin uskotkaan. Tee kierros kodissasi, ja löydä vaatekaappien ja varastoiden hukkatilat. Käyttämätöntä tilaa voi löytyä myös pinnoilta sekä esimerkiksi sängyn alta tai ovien takaa.”
- Piilota tekstiileitä tyhjiöpusseihin. ”Peitot, huovat ja tyynyt sekä eri vuodenaikojen vaatteet, jotka eivät ole päivittäisessä käytössä, vievät vähän tilaa sängyn alle tai vaatekaapin ylähyllylle tyhjiöpakattuina. Varmista, että hyödynnät kaiken mahdollisen tilan ja mitoitat säilytysratkaisusi tavaroidesi mukaan.”
- Tarkista hyllyt. ”Syvät hyllyt saavat helposti aikaan epäjärjestystä ja hukkatilaa. Hanki ennemmin matalampia hyllyjä ja kaikkein mieluiten tiiviisti asetettavia vedettäviä laatikoita. Näin saat lisää tilaa ja samalla järjestyksen ylläpitäminen helpottuu.”
- Panosta liukuoviin. ”Mieti, olisiko sinun mahdollista vapauttaa 68 senttimetriä tilaa huoneesta tehokasta säilytysseinää varten. Asentamalla liukuovet seinästä seinään voit säilyttää tavaroita ja vaatteita piilossa, ilman huoneen pienemisen tunnetta. Samalla on myös helpompaa löytää juuri se, mitä tarvitset.”
- Piilota verhon taakse. ”Koko seinän kattava verho on trendikäs ratkaisu, joka antaa huoneelle hotellimaisen tunteen. Kiinnitä verhoteline kattoon noin 15–20cm päähän seinästä ja ripusta siihen suosikkikankaasi. Kankaan taakse voit kätevästi piilottaa vaikkapa toimisto- ja ompelutarvikkeet mataliin laatikoihin ja seinäkoukkuihin.”
- Säilytä sesonkitavarat korkealla. Hyödynnätkö säilytystilaa lattiasta kattoon asti? Älä unohda viimeisiä 30–40 cm huonekorkeudestasi – voit säilyttää siellä vaatteita ja tavaroita, joita käytät harvemmin.
- Rakenna säilytystila portaiden alle. Hyödynnä portaiden alta löytyvä tila asentamalla hylly tai perinteiset seinäkiskot. Portaiden alla voi säilyttää kenkiä, saappaita ja laukkuja jotka muuten veisivät tilaa eteisessä. Tilaa voi myös käyttää kierrätettävien roskien lajittelupisteenä.
Elfan säilytystilatutkimus 2017
Elfa toteutti pohjoismaisen säilytystilatutkimuksen jo kolmatta vuotta peräkkäin. Tutkimus kartoittaa varastointiin liittyviä tapoja ja asenteita sekä sitä, miten järjestämme kotimme. Tutkimukseen osallistui yli 4000 ihmistä Ruotsista, Tanskasta, Norjasta ja Suomesta (1007 henkilöä) ja sen toteutti Elfa puolesta tutkimusyhtiö YouGov.
Artikkeli Pääkaupunkiseudulla maksetaan kodin säilytystilasta keskimäärin yli 40 000 euroa julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.