Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 4 löytyy juttu vuodelta 2012. Siinä pääosassa ovat lemmikit taloyhtiössä ja vähän ihmisetkin.
Jos naapurin koira häiritsee, soita ovikelloa
Suomalaiset pitävät kodeissaan monenlaisia eläimiä jyrsijöistä koiriin ja matelijoista kissoihin. Vastuullinen omistaja huolehtii sekä lemmikistään että naapurisovusta.
Minisikayhdistys suosittelee minipossun asumukseksi ensimmäistä kerrosta tai totuttamista hissikyytiin, sillä se ei osaa kulkea portaissa. Eläinsuojeluyhdistyksen nettisivuilla kerrotaan kanasta, jota pidettiin kerrostalon parvekkeella. Kun omistaja siirsi sen saunaan, paikalle hälytettiin terveystarkastaja. Pari vuotta sitten Ilta-Sanomat kertoi töölöläisessä arvokerrostalossa asustelevasta Perttu-lampaasta, jonka piti käyttää yhtä aikaa kahta ilmastointiteipillä kiinnitettyä vaippaa, jottei parketti kärsi jätöksistä.
Kerro ensin omistajalle
Lemmikin pitämisen viralliset reunaehdot löytyvät eläinsuojelulaista sekä kuntien ja taloyhtiöiden järjestyssäännöistä. Teoriassa kerrostaloon voi tuoda vaikka shetlanninponin, jos eläinsuojelukriteerit täyttyvät, ja jos se ei häiritse muita. Asokotien isännöitsijä Janne Kuosmanen on työssään nähnyt monenmoisia lemmikkejä ja kuullut niistä tarinoita.
‒ Putkimies säikähti perinpohjaisesti selkänsä takaa kuulunutta röhkimistä. Kun hän veti päänsä keittiön allaskaapista ja kääntyi katsomaan, edessä napitti minipossun utelias silmäpari. Melkoinen järkytys eräälle asuntotarkastusta tehneelle kollegalleni oli eteisessä luikerteleva käärme.
Kuosmanen painottaa, että useimmiten lemmikit, niiden omistajat ja naapurit elelevät sulassa sovussa. Yleisimmin närää aiheuttavat koiran haukunta huoneistossa sekä kissojen ja koirien ulosteet pihalla ja lasten leikkipaikoilla.
‒ Suosittelen huomauttamista haitoista suoraan ja ystävällisesti omistajalle. Ilmoitus isännöitsijälle on aiheellista vasta, jos keskinäinen neuvottelu ei tuota tulosta.
Eroahdistus itkettää
Kerrostalossa dalmatialaisensa kanssa asuva koirakouluttaja Jenni Siikanen on Kuosmasen kanssa samaa mieltä.
‒ Omistaja ei välttämättä tiedä, että hänen koiransa ulvoo tai haukkuu yksin ollessaan. Hän on kiitollinen, jos ongelmista kerrotaan suoraan, jotta voi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. Siikasen mukaan eroahdistus on tavallisin syy koiran metelöintiin. Yksinoloa kammoava koira voi tuhota paikkoja ja itseäänkin: se raapii eteisen oven naarmuille ja puree tassunsa vereslihalle.
‒ En itsekään tiennyt, että parivuotias dalmatialaisnarttuni ulvoi kotona juoksujensa aikana. Kuulin siitä naapurilta lenkkipolulla.
Myös kissat voivat kärsiä eroahdistuksesta, ja oireet ovat samat kuin koirilla. Blogissaan nimimerkki Nethel-Estel kertoo Onnista: ”Kun olen pitkään poissa kotoa, kissa muuttuu apaattiseksi ja oleskelee jatkuvasti eteisessä tuijottaen ulko-ovea. Tätä nykyä ongelma on enemmänkin ovien raapimista ja huutamista ja oveni eteen pissailua.”
Kohtuus kaikessa
Sekä kissojen että koirien eroahdistusta voi ehkäistä ja parantaa. Molemmat oppivat pois huonoista tavoista ehdollistamalla: palkitse eläin aina, kun se käyttäytyy toivotusti. Vähitellen hyvät tavat vahvistuvat ja huonot heikkenevät.
Tasapainoiset koirat ja kissat viettävät yksinoloaikansa pääsääntöisesti nukkuen.
‒ Koira voi haukkua postiluukun kolahtaessa tai kuullessaan askeleita porraskäytävästä, mutta se kestää vain hetken ja pitää hyväksyä normaalina käyttäytymisenä, Siikanen sanoo.
Myös Kuosmasen mielestä kerrostaloasukkaan on hyväksyttävä kohtuullinen määrä ääniä.
‒ Päivästä toiseen jatkuvaa metelöintiä ei tietenkään pidä hyväksyä.
Omistajan vastuu
Akvaariokalojen ystävillä on Kuosmasen mukaan erityisen painava syy huolehtia kotivakuutuksesta.
‒ Kiinteistön vakuutus ei korvaa rikkoutuneen akvaarion aiheuttamia vahinkoja, joten alakertaan valuva vesi voi käydä asukkaalle kalliiksi.
Isännöitsijä jatkaa listaa lemmikin omistajan velvollisuuksista:
‒ Jos lemmikin ulosteiden vuoksi yhteisiä tiloja joudutaan siivoamaan, laskun maksaa omistaja. Omaa parveketta tai rivitaloyhtiöissä huoneiston pientä pihaa ei saa käyttää käymälänä. Syöpäläisriskin vuoksi parvekkeilla tai varastoissa ei pidä säilyttää ruokia.
Koirakouluttaja Siikanen korostaa omistajan vastuuta lemmikin valmentajana ja hyvien tapojen noudattajana.
‒ Vastuullinen omistaja valmentaa lemmikkinsä yksinoloon, eikä päästä sitä paikkoihin, joihin se ei saa mennä.
Koiralle on opetettava myös porraskäytäväkäyttäytymistä.
‒ Hyvin kasvatettu koira kulkee omistajansa takana, koska kaikki eivät välttämättä tykkää, jos koira tulee omistajansa edellä tervehtimään.
Haukkujasta hyviin suhteisiin
Eläinsuojelulain mukaan eläimiä on kohdeltava hyvin. Mikäli epäilet, että naapurisi kohtelee lemmikkiään huonosti, eivätkä keskustelut ja huomautukset tuota tulosta, ota yhteyttä eläinsuojeluviranomaisiin.
Viranomaisten lisäksi lääninhallituksen valtuuttamilla eläinsuojeluvalvojilla on oikeus tehdä tarkastuksia ja antaa ohjeita, mutta ei oikeutta antaa kieltoja tai määräyksiä. Niiden lisäksi maassamme on lukuisia eri eläinsuojelujärjestöjen valvojia, joiden toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen.
Kuosmasen seitsenvuotisen Asokoti-uran aikana ulkopuolista puuttumista on tarvittu kerran. Parhaimmillaan häiritsevästi käyttäytyvästä lemmikistä tulee hyvien naapurisuhteiden rakentaja.
‒ Jokin aika sitten erääseen kohteeseemme muutti nuori nainen koiransa kanssa. Koira stressaantui uudessa ympäristössä ja alkoi ulvoa naisen ollessa töissä. Naapurin eläkeläispariskunta ryhtyi ulkoiluttamaan koiraa. Koira rauhoittui, kun sen ei tarvinnut olla koko päivää yksin, Kuosmanen kertoo.
Älä ruoki rottia ja hiiriä!
Asokotien listaus sopii minkä tahansa kerrostalo- tai rivitaloyhteisön ohjeistukseksi.
- Omistaja vastaa lemmikin tempauksista sekä kotona että ulkosalla.
- Haukunta tai muu ääntely eivät saa toistuvasti häiritä naapureita.
- Yhteisiin tiloihin lemmikkejä ei saa viedä.
- Ulkoiltaessa lemmikit pidetään kytkettyinä sekä rapussa että piha-alueilla.
- Omistaja siivoaa lemmikkinsä jätökset pihoilta ja tien pientareilta.
- Lemmikkien ruokia ei saa säilyttää kiinteistön irtainvarastossa hiiri- ja rottariskin vuoksi.
- Kissoja ei saa päästää lasten hiekkalaatikoille.
- Kissan käymälähiekka tyhjennetään jätekatoksen roskalaatikkoon.
- Jyrsijöiden ja lintujen häkeistä purut viedään bioroskikseen.
- Parveketta tai pihaa ei saa käyttää lemmikin käymälänä.
- Pihalla tai parvekkeella ei saa ruokkia myöskään pikkulintuja.
Kouluttajan vinkit
Tasapainoinen koira osaa olla yksin, eikä häiritse naapureita, sanoo Jenni Siikanen.
- Totuta koirasi yksinoloon välittömästi sen jälkeen, kun se on muuttanut luoksesi.
- Aloita totuttaminen muutamasta sekunnista ja pidennä aikaa vähitellen.
- Älä kiinnitä koiraan huomiota lähdön hetkellä tai kotiin palatessasi.
- Tunnistat koirasi eroahdistuksen siitä, että se hakee koko ajan huomiotasi.
- Eroahdistuksesta voi parantua järjestelmällisellä koulutuksella.
- Vahvista koirasi itsetuntoa vaikkapa harrastamalla sen kanssa agilitya.
- Jätä sille pakastettua maksamakkaraa sisältävä kongi. Askartelu auttaa unohtamaan ahdistuksen.
- Suihkaus sitruspannasta hiljentää haukunnan. Ei sovi kovin herkkähermoisille.
- Feromoni tyynnyttää joitakin. Jotkut rauhoittuvat, kun saavat nuuhkia omistajan vaatteita.
Teksti: Paula Launonen
Artikkeli Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 4 julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.