Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 7 löytyy juttu vuodelta 2014. Siinä pääosassa ovat nuoret, jotka taloyhtiö työllisti kesäksi.
Taloyhtiö nuorten työllistäjänä
As Oy Keisarin Naapuri Kotkassa tarjosi kesällä 2013 kuukaudeksi kesätöitä kahdelle nuorelle. Kokemus oli kaikille osapuolille positiivinen.
Ajatus nuorten palkkaamisesta syntyi, kun hallituksen kokouksessa käytiin läpi erilaisia töitä vuodelle 2013. Piha-alueella oli tarkoitus tehdä muun muassa pieniä maalaustöitä. Taloyhtiön täytyy muistaa tarkastaa sopimukset huoltoyhtiön kanssa ennen palkkausta, ettei sille sopimuksen perusteella kuuluviin töihin palkata tekijöitä taloyhtiön puolesta.
– Siinä yksi hallituksen jäsenistä kertoi, että heidän työmaallaan on ollut aiemmin jo käytössä järjestelmä, jossa tietyllä kausikorvauksella voidaan kahdeksi viikoksi palkata nuoria toisaalta opettelemaan ja toisaalta tekemään työtä, josta saa pienen palkan. Hän otti asiasta selvää, miten tämä käytännössä tapahtuu, ja mikä rahallinen korvaus on, As Oy Keisarin Naapurin hallituksen puheenjohtaja Seppo Karjalainen kertoo.
Hallitus ei käynyt asiasta suurempaa keskustelua, vaan alkoi selvittää, mitä toimenpiteitä palkkaaminen käytännössä vaatii. Osa selvittämisestä lankesi isännöitsijälle tehtäväksi. Hän selvitti muun muassa vakuutusasioita.
– Saimme valmiin työsopimuslomakkeen. Sopimuksia tehdessä täytyy muistaa, että nuorilla työpäivän pituus on eri kuin aikuisilla, isännöitsijä Risto Helanne muistuttaa.
– Asiat on hyvä selvittää etukäteen ettei tule yllätyksiä ja kaikki ovat samaa mieltä asioista, Karjalainen jatkaa.
Nuoret taloyhtiön ulkopuolelta
Kaksi 15-vuotiasta nuorta löydettiin suositusten perusteella, kumpikaan pojista ei asunut taloyhtiössä.
– Työkokemusta ei kauheasti voi olla kun ikää on 15 vuotta, Karjalainen muistuttaa.
Poikien kanssa tehtiin työsopimukset ja heille otettiin ryhmähenkivakuutus sekä tapaturmavakuutus.
Pojille haluttiin palkata ammattiohjaaja työhön perehdyttämään ja urakkaa valvomaan. Isännöitsijän ja hallituksen aika ja osaaminen tällaiseen ei olisi riittänyt. Vaikka pojilla ei ensimmäistä kertaa pensseli ollutkaan kädessä, oli työtekniikoiden opettaminen tärkeää. Valvoja ja taloyhtiö olivat toisilleen ennestään tuttuja.
– Vaikka sanotaan, että työ tekijäänsä neuvoo, niin tässä tapauksessa emme halunneet näin toimia, Karjalainen huomauttaa.
Valvoja apuna
Valvoja tutustutti pojat myös työn normeihin, eli milloin työt aloitetaan ja milloin lopetetaan ja kehen ollaan yhteydessä ongelmissa.
Valvoja tuli mukaan aloituspalaveriin ennen poikien työn alkua. Siinä käytiin läpi työtä yleensä sekä työtekniikat ja kuivaharjoiteltiin. Seuraavana aamuna alkoivat työt ja valvoja toimitti tarvittavat tavarat, työkalut ja maalit, työmaalle.
– Ensimmäisinä päivinä olin lähes joka aamu paikalla ja kävin kaksi kertaa päivässä katsomassa poikien työtä. Pojilla oli sekä valvojan että puheenjohtajan puhelinnumerot, että he voisivat soittaa aina kun tulee kysyttävää, valvoja Ilkka Aarnio kertoo.
– Pojat pääsivät tekemään monenlaista erilaista työtä, maalausta sekä paikkaus- ja tasoitetyötä. Työ ei pelkästään ollut harmaan maalin sutimista sokkeliin, Aarnio jatkaa.
Ohjeistus ja työturvallisuus äärimmäisen tärkeitä asioita
Ohjeistus ja työturvallisuus haluttiin pojille kuntoon. Työtekniikat käytiin huolella läpi ja pojat soittivat heti, jos eivät olleet jostain varmoja. Varusteet olivat kunnossa turvakenkiä myöten.
– Valvoja kävi aamulla katsomassa työtämme, ja jos tehtiin jotain väärin niin, ei tehty sitten koko päivää väärin, Juho Porasmaa kertoo.
– Valvojan ammattitaito esimerkiksi siinä, millaisilla tikapuilla saa seisoa ja kuinka korkealle voi nousta, oli tärkeää. Kaikista turvallisuusasioista ei varmasti oltaisi itse selvitty, nämä ovat tärkeitä asioita, Helanne muistuttaa.
Sadepäivistä, kahvi- ja ruokatunneista on hyvä sopia etukäteen. Myös tarpeelliset sosiaalitilat olisi hyvä olla.
– Meille ei tullut mieleen aluksi vessaan pääsy, ennen kuin pojat kysyivät, missä voisivat käydä, Karjalainen hymähtää.
Poikien työ kiinnosti
Taloyhtiössä työskennellessä pitää myös asukkaat ottaa huomioon. Kaikkia ei voi aina miellyttää ja joitakin saattoi ärsyttää tippakin maalia asfaltilla.
– Pääasiassa saimme positiivisia kommentteja asukkailta, Eemil Koso kertoo.
– Itse nuhtelin poikia asfaltin sotkemisesta, kunnes selvisi, että valvoja oli sen sotkenut, Karjalainen naurahtaa.
Tilaaja oli työhön tyytyväinen.
Kokemuksesta apua myös muille taloyhtiöille
Poikien kanssa tehtiin aluksi kahden viikon työsopimus, mutta sitä jatkettiin vielä kahdella viikolla kun roskakatoskin päätettiin maalauttaa. Tyhjäkäyntiä ei urakassa ollut lainkaan ja aurinkoisena kesänä vain kaksi sadepäivää pakotti pitämään vapaapäivän.
Valvojan käyttämiseen halutaan kannustaa myös muita taloyhtiöitä pienimmissäkin projekteissa, sillä ammattilainen osaa laskea maalin menekin ja osaa neuvoa oikeat työtekniikat. Yhteistyö toimi kaikkien osapuolien kesken loistavasti.
Kiinteistöliitto Kaakkois-Suomi opasti taloyhtiötä myös palkkausasioissa.
– Tällainen ajatus nuorten palkkaamisesta on erinomainen. Kysymys on tahtotilasta ja pienestä vaivannäöstä, toki myös sopivien tehtävien löytymisestä, Kiinteistöliitto Kaakkois-Suomen toiminnanjohtaja Sami Tammisto kertoo.
– Nuorelle työstä saatu työtodistus on kovaa valuuttaa, Tammisto jatkaa.
Ensi kesäksi As Oy Keisarin Naapurissa pohditaan mahdollisuutta jatkaa nuorten palkkausta.
– Valitettavasti homma menee tässä vähän takaperoisesti, mielellämme työllistäisimme, mutta töitä ei välttämättä aina löydy, As Oy Keisarin Naapurin hallituksen puheenjohtaja Seppo Karjalainen kertoo.
Isännöitsijä suosittelee nuorten palkkaamista myös muille taloyhtiöille.
– Isännöitsijän rooli tällaisessa projektissa on olla järjestysmestari, hoitaa sopimukset ja palkanmaksu, isännöitsijä Risto Helanne muistuttaa.
Taloyhtiöiden kannattaa miettiä nuorten työllistämistä.
– Sokkelinmaalausta varmasti muistakin taloyhtiöistä löytyisi, samoin nuoria tekijöitä. Taloyhtiöillä olisi varmasti mahdollisuuksia työllistää talossa asuvia nuoria pariksi viikoksi. Työn tekeminen auttaa rahan ymmärtämiseen, että sen eteen pitää jotain tehdä, valvoja Ilkka Aarnio huomauttaa.
Kiinteistöliitto kannustaa myös jäseniään palkkaamaan nuoria.
– Tästä olemme saaneet hyviä käytännön kokemuksia ja vinkkejä. Jos tämä esimerkki vaikka madaltaisi kynnystä muuallakin, ylivoimaista tämä ei ole, Kiinteistöliitto Kaakkois-Suomen toiminnanjohtaja Sami Tammisto päättää.
Muistilista taloyhtiöille
- Laadi aina kirjallinen työsopimus
- Varmista palkan suuruus työehtosopimuksesta
- Ota huomioon työaikarajoitukset nuorilla
- Huolehdi työaikakirjanpidosta
- Työturvallisuus kuntoon!
- Työsuhteen päätyttyä maksettava lopputili
- Kirjallinen työtodistus tehdystä työstä
- Tiedota asukkaille ja kiinteistönhuollolle työllistämisestä
- Auta ja neuvo, älä jätä nuorta yksin!
Lisätietoa:
- Työsuojeluhallinto www.tyosuojelu.fi/fi/nuoret_tyontekijat
- Oman alueesi Kiinteistöliiton jäsenyhdistys www.kiinteistoliitto.fi
Teksti: Mervi Ala-Prinkkilä
Artikkeli Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 7 julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.