Perinteisesti asuntokaupan kappalemäärät laskevat eniten joulunaikaan. Tähän vaikuttavat arkipäivien pienempi määrä ja päivänvalon puutteen tuomat haasteet asuntojen esittelyissä. Kysynnän hiljainen hetki myös laskee jonkin verran toteutuneita hintoja.
”Ostajan kannattaa olla liikkeellä vuodenvaihteessa, sillä tarjontaa on ja vuosi on hyvä aloittaa mukavilla asioilla”, toteaa Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
100-vuotias Suomi herää nousevaan kysyntään asuntomarkkinoilla
Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL on tehnyt uusimman markkinaennusteensä perustuen yli 1300 välittäjänsä ennusteeseen alkuvuoden 2018 kehityksestä. Vuoden alusta kerrostaloasuntojen kysynnän ennustetaan lisääntyvän koko Suomessa, mikä tuo hintatasoon pientä nousupainetta. Perinteisten kasvukeskusten lisäksi kysynnän ja hintatason odotetaan nousevan Oulun seudulla ja Pohjois-Suomessa.
Myös rivi- ja omakotitalojen kysynnän nousu jatkuu
2017 piristynyt omakoti- ja rivitalojen kysyntä jatkaa kasvuaan Suomen uudella vuosisadalla. Hinnoissa ei odoteta merkittävää muutosta puoleen eikä toiseen. Erityisesti rivitaloasunnoissa hintakehitystä rajoittaa vanhempien talojen peruskorjausten lähestyminen.
Keinoälyrobotit vaarantavat kuluttajien edunvalvonnan
Alaa puhuttaa paljon erilaisten hinta-arvionettisivustojen ilmestyminen. Monet näistä sivustoista perustuvat epätarkkoihin tietoihin toteutuneista hinnoista markkinoilla. Useimmiten myöskään taloyhtiöiden kunto ei tule huomioiduksi hinnoittelussa. Kokeneen kiinteistönvälittäjän ammattitaito onkin elintärkeää asunnon markkinoille tuomisessa oikealla hinnalla, jotta myyjän ja ostajan välinen kauppa tapahtuu realistisella hinnalla. Ilmiö ”hinnoittelunettisivuista” onkin internet- ja startup-ajan tuoma ilmiö, jossa kuluttajien edunvalvonta on vaarallisen heikkoa. ”Sinänsä on hienoa, että uusia innovaatioita tehdään, mutta tämänkaltainen toiminta ei ole mielestäni oikea suunta, vaan tässä koetetaan tehdä helppoa rahaa asunnonmyyjien omaisuuden kustannuksella”, toteaa Mannerberg.
Korjausvelan vaikutus hintoihin 60-70-lukujen lähiöissä
Lähiöt sijaitsevat usein erittäin viihtyisillä alueilla, joissa asuminen on väljää ja ihmiset muuttavat näihin mielellään. Taloyhtiöiden lähestyvät remontit sodanjälkeisen ajan suurissa kerrostalolähiöissä aiheuttavat kuitenkin asuntojen hintoihin merkittäviäkin laskupaineita, jos remontteja ei ole vielä tehty. Esimerkiksi putkiremontin vaikutus asunnon hintaan alkaa viimeistään 5 vuotta ennen remonttia. Tulevien korjausvelkojen määrä saattaa ylittää asunnon arvon alenemisen ennen remonttia, erityisesti suuremmissa asunnoissa. Kiinteistönvälittäjät toivovatkin taloyhtiöiden hallituksilta ja isännöitsijöiltä selkeitä suunnitelmia taloyhtiöiden peruskorjausten kustannuksista ja aikatauluista.
Artikkeli Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n asuntomarkkinaennuste: Joulunaikaan ostajan markkinat julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.