POP Pankki tutki vuoden 2017 lopussa kuluttajien suhtautumista koronnousulta suojautumiseen. Taloustutkimuksen kanssa yhteistyössä toteutettuun kyselyyn vastasi reilu tuhat henkilöä, joilla on asuntolainaa. Tyypillisimmin vastaajat olivat ottaneet 100 000 – 200 000 euron suuruisen asuntolainan ja tutkimuksen tekohetkellä laina-aikaa oli suurimmalla osalla vastaajista jäljellä yli seitsemän vuotta.
Suurimmalla osalla vaihtuvakorkoinen asuntolaina ilman korkosuojausta
Tutkimuksessa kysyttiin vastaajien omia arvioita korkotason kehityksestä. Asuntovelallisten näkemys korkojen kehityksestä näytti olevan linjassa markkinoiden odotuksen kanssa; selvä enemmistö arvioi korkojen nousevan tulevina vuosina. Noin 79 prosentilla vastaajista oli kuitenkin vaihtuvakorkoinen asuntolaina ilman koronnousulta suojaavia elementtejä.
“Tutkimuksen mukaan 60 prosenttia asuntolaina-asiakkaista odottaa korkojen nousevan, mutta neljällä viidestä on vaihtuvakorkoinen asuntolaina, jolloin koronnousu vaikuttaa täysimääräisesti lainan korkoon. Kun asuntolainojen määrät ovat suuria ja kotitalouksien velkaantuneisuus on tällä hetkellä poikkeuksellisen korkealla tasolla, tilanne on huolestuttava”, POP Pankin johtaja Timo Hulkko pohtii.
Koronnousulta suojautumiseen on useita erilaisia tapoja: kiinteä korko, korkokatto ja korkoputki. Korkokatto tarkoittaa vaihtuvakorkoiseen asuntolainaan sovittavaa ylärajaa, johon korko voi korkeimmillaan nousta ja korkoputki ylä- ja alarajaa, jotka rajaavat koron vaihteluväliä. Kiinteä korko ei sovittuna aikavälinä muutu lainkaan, vaikka yleinen korkotaso muuttuu.
Korkokatto kiinnostaa eniten – viivyttely voi kuitenkin nostaa merkittävästi suojautumisen hintaa
Korkokatto nähtiin tutkimuksen perusteella kiinnostavimpana vaihtoehtona koronnousulta suojautumiseen. Kiinteä korko kiinnosti siitä aiemmin kokemusta omaavia vastaajia. Korkoputki koettiin puolestaan korkokattoa ja kiinteää korkoa vähemmän kiinnostavaksi. Tätä selittänee osaltaan se, että siitä oli kokemusta vain harvalla ja sitä oli myös tarjottu selvästi harvemmalle lainanoton yhteydessä.
Kysyttäessä sopivaa ajankohtaa koronnousulta suojautumisen hankinnalle, lähes kolmasosa vastanneista odottaisi siihen saakka, kunnes korot todella alkavat nousta.
“Osa asuntolaina-asiakkaista ei ymmärrä, että koronnousulta suojautuminen tulee tällä hetkellä huomattavasti edullisemmaksi verrattuna tilanteeseen, kun korot ovat jo lähteneet nousuun”, toteaa POP Pankin johtaja Timo Hulkko ja jatkaa, “Tilannetta voi kärjistäen verrata siihen, että palovakuutusta aletaan kyselemään silloin, kun talon nurkka on jo tulessa.”
Koronnousulta suojautumisesta ollaan valmiita maksamaan
Tutkimuksessa kysyttiin myös, kuinka paljon vastaajat olisivat valmiita maksamaan lisää korkoa saadakseen suojan koronnousua vastaan. Vastauksissa oli paljon hajontaa, mutta keskiarvona vastaajat olivat valmiit maksamaan enemmän kuin mille tasolle tyypillinen korkosuojan hinta tällä hetkellä asettuisi. Korkosuojien kulloiseen hintaan vaikuttaa tyypillisesti markkinoiden korko-odotukset, joten suojauksen hinta voi nousta hyvinkin nopeasti korko-odotusten muuttuessa.
“Nyt olisi erittäin hyvä hetki suojautua koronnousua vastaan. Erityisen tärkeää tämä olisi niille asuntovelallisille, joiden talous on viritetty kireälle eikä taloudessa ole puskuria esimerkiksi säästöjen muodossa”, toteaa Timo Hulkko.
Koronnousua vastaan voi suojautua myös kerryttämällä etukäteen säästöjä esimerkiksi rahastoihin. Mikäli koronnousu nostaa lainanhoitokuluja ja oma talous kiristyy voi säästöjä käyttää helpottamaan tilannetta. Tutkimuksen mukaan ainoastaan 14 prosentille vastaajista oli pankki tarjonnut säästämistä suojaksi korkotason nousua varten asuntolainaa otettaessa.
Artikkeli Asuntovelalliset odottavat korkojen nousevan julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.